Velkajarru uudistaa julkisen talouden hoitoa Suomessa

Lokakuun 2025 puolivälissä eduskuntapuolueet julkistivat saavuttaneensa parlamentaarisen sovun uudesta finanssipoliittisesta laista, joka myös velkajarruna tunnetaan. Saavutettu parlamentaarinen sopu sisältää kaksi ulottuvuutta: 1) tavoitetasot julkisen talouden rahoitusasemalle ja 2) pelisäännöt parlamentaarisesta menettelystä noiden rahoitusasematavoitteiden saavuttamiseksi.

Velkajarrulaki on herättänyt paljon keskustelua ja kritiikkiä. Ammattiliitto JHL:n näkökulmasta on keskeistä, ettei finanssipoliittisista säännöistä tule sellaisia, jotka johtavat loputtomaan sopeutukseen ja siten leikkausten kierteeseen yhteiskunnan julkisista palveluista. Tämä on riski, mutta uudessa mekanismissa perustettu parlamentaarinen työryhmä voi myös toimia vakauttavana sekä taloudenpidon läpinäkyvyyttä ja kestävyyttä parantavana mekanismina.  Pyrin tässä kirjoituksessa lyhyesti avaamaan mistä velkajarrussa on kyse ja mitä seurauksia uudella mallilla voi odottaa olevan.

Miksi velkajarru?

Suomeen tarvitaan uusi finanssipoliittinen laki, sillä EU:n finanssipoliittiset säännöt uusiutuivat vuonna 2024 ja ne pitää viedä myös kansalliseen lainsäädäntöön. Suomen aiemmassa finanssipoliittisessa laissa Suomi sitoutui noudattamaan EU:n säädöksiä sellaisinaan. Tätä käytäntöä JHL esitti lausunnossaan jatkettavaksi tulevaisuudessa. Nyt puolueet päättivät tehdä kansallisesta laista joiltain osin EU:n vaatimuksia tiukemman. Eroja EU:n sääntöjen ja nyt saavutetun parlamentaarisen sovun välillä voi tarkastella oheisesta taulukosta.

Tavoitteet ovat monelta osin hyvin yhteneväiset, mutta eroavaisuuksiakin on. Yksi merkittävimmistä eroista tulee velvoittavuudesta. EU:lla on oma alijäämämenettelynsä maille, jotka eivät talous- ja rahaliiton sääntöjä noudata. Tällä ”EU:n tarkkailuluokalla” Suomea on peloteltu aikojen saatossa. Alijäämämenettely sisältää mekanismeja saattaa jäsenmaa ruotuun on monia. Pahimmillaan jäsenmaa voidaan velvoittaa maksamaan sakkomaksuja EU:lle.

Suomen oma hallitus ei voi määrätä Suomea maksamaan sakkoja, jos kansallista velkajarrulakia ei noudateta. Kotimaisen velkajarrun keskeinen velvoittavuusmekanismi on ”noudata tai selitä” -periaate. Tämän pitäisi luoda pohja poliittisen vastuun kantamiselle julkisen talouden hoitamisessa.

Taustakeskustelussa VM:n virkamiesten kanssa taulukkoon listatuista rahoitusasemavaatimuksista tiukin, ja siten merkityksellisin, on usein EU:n vaatimus riittävästä varmuudesta velkasuhteen laskusta vielä viisi vuotta EU:n sopeutusjakson päättymisen jälkeen. Arvio tehdään tilastolliseen tarkasteluun pohjautuen edeltä käsin. Suomen syklisen talouden olosuhteissa voi usein olla hankala saavuttaa. Tämä vaatimus voi siis asettaa meille kapeamman liikkumavaran julkiseen talouteen kuin kansallisen velkajarrun vuotuiset rahoitusasematavoitteet tekevät. EU:n sääntönä meidän on sitä joka tapauksessa noudatettava.

Julkisen talouden tila

Julkisen sektorin rahoituksesta ja julkisen talouden kestävyydestä on Suomessa perusteltua olla huolissaan. Julkinen talous on ollut pääosin alijäämäinen vuoden 2008-09 finanssikriisistä lähtien. Talouskasvu on ollut samalla periodilla verrattain heikkoa.

Mikäli BKT kasvaisi Suomessa rivakasti, sekä EU:n velvoitteiden että kansallisten tavoitteiden täyttäminen olisi paljon helpompaa. Toki maailmalla on havaittu, että talouskasvusta huolimatta tiukka velkajarrusääntö voi vaikeuttaa yhteiskunnan välttämättömien investointien toteuttamista, kuten Ruotsin ja Saksan esimerkeistä olemme saaneet huomata. Talouskasvu joka tapauksessa helpottaa julkisen talouden tasapainottamista.

Mutta jos, tai kun talous ei kasva, sekä EU:n säännöt että kansallinen tavoitteenasettelu edellyttävät varsin mittavaa sopeutusta rahoitusasematavoitteen saavuttamiseksi. EU:n ja kansallisen lisäosan vaikutus on samansuuntainen, julkista taloutta on näiden sääntöjen puitteissa sopeutettava.

Jos velkasäännöt Suomessa nyt asetetaan tähän asentoon, tulee jatkossa kiinnittää aiempaa enemmän huomiota teknisiin asioihin sääntökehikon sisällä. Suuria asioita ratkaistaan teoreettisten laskelmien perusteella. Onko esimerkiksi laskelmissa käytetty finanssipoliittinen kerroin oikein viritetty talouden suhdannetilanne ja suunniteltu toimenpidekokonaisuus huomioiden? Muutoin toistamme finanssikriisin aikaisia virheitä ja velkajarrusta muodostuu kasvujarru. Finanssikriisissä esim. IMF on todennut väärin mitoitetun sopeutuksen heikentäneen talouskasvua ja siten lisänneen sopeutustarvetta. Lisää finanssipoliittisesta kertoimesta voi lukea esim. JHL:n tutkimusblogista.

Kriisitilanteissa finanssipoliittiset säännöt toki joustavat, mutta nähtäväksi jää, millaiset tilanteet poikkeuksiin tulevaisuudessa oikeuttavat.

Talous on ihmisiä varten – vai päinvastoin?

Tästä pääsemme siirtymään sääntöjen maailmasta politiikan maailmaan. Yllä on kuvattu vaatimuksia, joita EU:n finanssipoliittiset säännöt kansallinen velkajarrulaki Suomen kansantaloudelle asettavat – ja joihin poliittiset puolueet ovat sitoutuneet. Jatkossa rahoitusasematavoitteen valmistelee parlamentaarinen työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja on suurin hallituspuolue, varapuheenjohtaja suurin oppositiopuolue ja sihteeristönä toimii VM. Hallituksen alkuperäiseen lausunnoilla olleeseen lakiesitykseen ei tällainen mekanismi sisältynyt, mutta parlamentaarisessa velkajarrusovussa sellainen päätettiin luoda. Tarkemmin alkuperäisen esityksen ja parlamentaarisen sovun eroja voi verrata esimerkiksi täältä.

Jatkossa työryhmä nimetään kunkin vaalikauden alussa, mutta ensimmäinen työryhmä nimitettiin jo lokakuussa 2025, puheenjohtajaksi nimettiin kokoomuksen Ville Valkonen ja varapuheenjohtajaksi SDP:n Joona Räsänen. Työryhmän tehtävänä on mm. valmistella helmikuun 2026 loppuun mennessä ensimmäinen ylivaalikautinen suunnitelma julkisen talouden kestävästä hoitamisesta vuosille 2027-2033 (nyt 6 vuoden jakso, jatkossa 8 vuotta).

Tulevaisuudessa vastaava, hallituskauden alussa nimettävä työryhmä laatii hallituskauden rahoitusasematavoitteen, seuraa julkisen talouden kehitystä, seuraa rahoitusasematavoitteen toteutumista vuosittain ja käsittelee finanssipoliittisen valvojan eli Talouspolitiikan arviointineuvoston raportit julkisen talouden poikkeamista ja valtioneuvoston vastaukset niihin. Työryhmä kuulee Talouspolitiikan arviointineuvostoa ja harkintansa mukaan muita asiantuntijoita.

Finanssipolitiikan sääntöjä vartioi jatkossa Talouspolitiikan arviointineuvosto. Joskin samalla kun Valtiontalouden tarkastusvirasto vapautettiin tästä tehtävästä ja se siirrettiin arviointineuvostolle, talouspolitiikan arviointineuvoston kokoonpanoa supistettiin sisällöllisesti, kun vaatimus muiden yhteiskuntatieteiden kuin talouspolitiikan edustuksesta poistettiin. Lisäksi arviointineuvoston resurssit ovat sidoksissa VM:öön, jonka toimia neuvosto arvioi.

Kun parlamentaarinen työryhmä nyt perustetaan, niin samalla luodaan foorumi talouspoliittiselle prosessille ja keskustelulle – tämä on hyvä asia. Millainen tuosta foorumista käytännössä muotoutuu, jää vielä nähtäväksi. Parlamentaarisen sovun mukaan julkisen talouden tunnuslukuja ei saa keinotekoisesti parantaa omaisuuden myyntituloilla tai muilla keinoilla – tämän pitäisi tehdä tyhjäksi Orpon hallituksen pikavipit valtion eläkerahastosta. Parhaassa tapauksessa se tekisi myös mahdottomaksi Orpon hallituksen suurituloisille kohdistetut vastuuttomat veronalennukset, jotka keväällä 2025 nähtiin. Voimassa ollut EU:n finanssipoliittinen säännöstö ei niitä kyennyt estämään, toivottavasti parlamentaarinen työryhmä pystyy.

Tämä parlamentaarinen käytäntö on vasta alussa, mutta sitä suuremmalla syyllä siihen on tärkeää kiinnittää huomiota, jotta siitä syntyy mahdollisimman avoin ja toimiva. Finanssipoliittiset säännöt eivät itsessään paranna julkisen talouden hoitamista – pahimmillaan velkasäännöt voivat muodostua myötäsyklisiksi sopeutusautomaateiksi.

Huolestuttava on havainto, että finanssipoliittiset säännöt saattavat vähentää terveyspalveluiden rahoitusta. Nykyiselläänkin palveluiden saatavuudessa on Suomessa ongelmia. Positiivista on se, että tutkimuskirjallisuudesta löytyy esimerkkejä, että velkasuhteen vähentäminen on mahdollista, mutta vaatii tiukkojen sääntöjen lisäksi laajaa yhteiskunnallista osallistumista, osallistamista ja hyväksyntää.

Yhteenveto

Jatkossa Suomen julkista taloutta suunnitellaan entistä tiukemmissa raameissa mutta pitkäjänteisemmällä ja kattavammalla parlamentaarisella ohjausmekanismilla. Yhdessä sopimisella on epävarmassa maailmassa arvo itsessään, toivottavasti se parantaa talouspolitiikan koordinaatiota.

Ammattiliitto JHL:n näkökulmasta olisi tärkeää, ettei talouspolitiikan koordinaatiosta muodostu sellaista, että se hankaloittaisi julkisten palveluiden rahoitusta, julkisia investointeja tai yhteiskunnan koheesiota parantavia toimia, kuten työntekijöiden järjestäytymisen tukemista. Finanssipoliittiset säännöt asettavat uusia haasteita sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoittamiselle. Selvää on se, että julkisten palveluiden tuottavuutta on tulevaisuudessa kasvatettava – tämä tosin harvoin tapahtuu pelkillä leikkauksilla ilman panostuksia. Huolestuttavaa on se, että EU:n kehikossa puolustusmenot ovat hieman tasa-arvoisempia kuin muut menot – yhtä tärkeää olisi turvata palveluiden rahoitus, jotta Suomi koettaisiin jatkossakin puolustamisen arvoiseksi.

Kun käytännössä kaikki poliittiset eduskuntapuolueet Suomessa ovat ilmoittaneet julkilausutuksi tavoitteekseen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen, niin tästä parlamentaarisesta työryhmästä voi varmasti perustellusti odottaa käytännön toimia hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden ja niiden rahoituksen turvaamiseen.

Jatkossa nämä perustelut ovat sitovampia ja toivottavasti myös näkyvämpiä. Kuten alun taulukossa on todettu, kotimaisen velkajarrulain valvontamekanismi on lopulta poliittinen vastuu.