Sakset, juustohöylä ja moottorisaha eivät auta – Miksi budjettia on mahdotonta tasapainottaa vain leikkaamalla?

Pelkkä leikkaaminen ei katkaise velkakierrettä. Tulot ovat menoja suuremmat, mutta pysyvämpi ongelma on tulojen ja menojen keskenään epäsuhtainen kasvuvauhti, joka ylläpitää velkaantumista, vaikka leikkauksia tehtäisiinkin.

Huhtikuun lopulla Orpon hallitus kokoontuu viimeiseen kehysriiheensä määrittämään valtiontalouden menoraamit taas neljäksi vuodeksi eteenpäin. Orpon hallituksen kausi on kääntynyt loppupuolelle, eikä tähän kehysriiheen ole ehkä ladattu yhtä suuria odotuksia kuin aiempiin. Valtiontaloutta vahvistaville toimenpiteille olisi kuitenkin kova tarve.

Tällä hetkellä valtion budjetin menot ovat tuloja suuremmat, ja tämä erotus katetaan velalla. Menojen ja tulojen epäsuhta on tunnettu ongelma, mutta vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, että nykyisellään valtion tulot eivät kasva automaattisesti samalla tavalla kuin menot.

Tämän vuoksi valtion budjettia ei pysty saattamaan kestävään tasapainoon pelkin menoleikkauksin. Vaikka menot ja tulot hetkellisesti leikattaisiin samalle viivalle, budjetti kääntyy nopeasti uudelleen alijäämäiseksi, jos budjetin tulopuolen kasvuvauhtia ei paranneta nykyisestä.

Luin VM:n virkatyönä julkaiseman ehdotuksen valtion kehyspäätökseksi vuosille 2027–2030, jotta sinun ei tarvitse. Tässä kirjoituksessa käyn läpi, miksi kestävän budjettitasapainon saavuttamiseksi työkalupakkiin tarvitaan saksien, juustohöylän ja moottorisahan lisäksi myös tulojen vahvistaminen.

Alijäämä karkaa käsistä

Keskeinen havainto ehdotuksesta on siinä kuvattu erittäin synkkä näkymä valtion budjettitasapainosta: alijäämän arvioidaan kasvavan vuoden 2026 noin 10 miljardista peräti 16 miljardiin vuonna 2030.

Alijäämän ja velkaantumisen kasvu kehyskaudella johtuu siitä, että VM arvioi budjettitalouden menojen kasvavan nopeammin kuin tulojen.

Arvio vuoden 2026 alijäämästä on synkentynyt miltei kahdella miljardilla kevään 2025 arvioista. Talouden pitkittynyt alakulo lisää menoja ja heikentää tuloja.

Menot kasvavat tarpeiden kasvun ja talouden lainalaisuuksien vuoksi

Valtion menoja nostavat globaalit megatrendit, kuten väestön ikääntymisestä johtuva palveluntarpeen kasvu, turvallisuusympäristön muutoksesta johtuva tarve puolustusinvestointeihin sekä myös kasvavassa määrin esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen. Valtion pitää vastata lisääntyviin tarpeisiin.

Lisäksi kustannuksia nostavat talouden lainalaisuudet, eli hintojen ja ansioiden nousu sekä ohjauskorkojen nousu. Näihin tarpeisiin vastaaminen on tulevaisuudessa nimellisesti hieman nykyistä kalliimpaa. Tämä kustannusten nousu tapahtuu hyvin pitkälti budjettiautomatiikan ja talouden lainalaisuuksien kautta, ilman erillisiä päätöksiä.

VM:n ehdotuksessa valtionmenojen hintaindeksillä korjattujen budjettitalouden menojen arvioidaankin kasvavan 91 miljardista noin 101 miljardiin euroon. Eli keskimäärin 2,7 % vuotuista kasvua aikavälillä 2026–2030.

Valtion tuloja pienennetään omilla päätöksillä

Valtion tuloissa vastaava automaattinen kasvudynamiikka löytyy vain osasta tulonlähteitä: arvonlisäveron tuotot nousevat hintakehityksen myötä. Jonkinlaista puoliautomaattista kasvudynamiikkaa voidaan mieltää myös valtion osinko- ja osakkeiden myyntituloihin, korkotuloihin sekä tuloutuksiin valtio-omisteisista yhtiöistä, joissa nimellinen hintakehitys voi nostaa tuottoja. Alvia lukuun ottamatta nuo ovat hyvin pieniä budjettirivejä.

Sen sijaan valmisteveroissa ja haittaveroissa on päinvastainen dynamiikka: verotulojen tuotto pienenee ajan kuluessa, kun ihmisten käytös muuttuu verotuksen kannustinvaikutusten mukaisesti. Toki on toivottavaa, että esimerkiksi tupakointi vähenee tai liikenne muuttuu ympäristöystävällisemmäksi, mutta samalla julkisen sektorin tulot pienenevät, mikä altistaa alijäämille.

Valtion suurimpaan tulonlähteeseen, eli ansio- ja pääomatuloveroihin, Orpon hallitus on hallitusohjelmassaan päättänyt vuosittain tehdä indeksitarkistuksen kuluttajahinta- tai ansiotasoindeksin mukaisesti.

Eli kun työntekijöiden tulot nousevat ay-liikkeen neuvottelemien palkankorotusten myötä, tämä ei suoraan kasvata valtion verotuloja ja vahvista julkista taloutta. Näihin indeksitarkistuksiin valtio käyttää yli 700 miljoonaa euroa vuosittain kehyskaudella.

Yritysten maksamaan yhteisöveroon hallitus on puolestaan päättänyt tehdä kahden prosenttiyksikön alennuksen vuoden 2027 alusta, mikä pienentää yhteisöveron tuottoa. Ilman tätä yritysten nimellisten voittojen kasvaessa myös yhteisöveron tuotot todennäköisesti kasvaisivat – nyt tuottoa pienennetään omilla päätöksillä. Hyödyt veronalennuksesta kanavoituvat lähinnä suurituloisille, eikä yleinen yhteisöveron alentaminen ole tehokasta kasvupolitiikkaa.

VM arvioi valtion budjetin tulojen kasvavan 82 miljardista eurosta noin 86 miljardiin euroon vuosina 2026–2030, eli keskimäärin 1,3 % vuosittain. Tulojen kasvuvauhti on siis alle puolet menojen kasvuvauhdista. Luvussa on huomioitu veroperustemuutokset.

Hyvinvointivaltio ja sen kansalaiset eivät halua heikennyksiä

Valtiontalouden tasapaino siis heikkenee kehyskaudella. Valtion menot ja tulot erkanevat toisistaan. Kun suuremmat menot kasvavat nopeasti ja pienemmät tulot hitaasti, talouden tasapainoa ei saavuteta, vaan velkaantumista jatketaan.

Vastaukseksi on tarjottu saksia, juustohöylää ja moottorisahaa menojen karsimiseen. Tulojen ja menojen erilaisen kasvuvauhdin takia budjetin saa leikkaamalla tasapainoon vain, jos samalla leikkuriin heitetään lupaus siitä, että valtio hoitaisi ikääntyvän väestön, puolustuksen, tai valtionvelan korot. Muutoin hetkellinen tasapaino kääntyy jälleen alijäämäksi, kun menot kasvavat tuloja nopeammin.

Orpon johdolla Suomi onkin joutunut EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn julkisen talouden alijäämien vuoski – eli juuri sille talouden tarkkailuluokalle, jolla meitä on vuosikausia peloteltu. Lisäksi Suomi on asetettu myös EU:n sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle (mm. Bulgarian ja Romanian seuraksi) heikon työllisyyskehityksen, korkean pitkäaikaistyöttömyyden sekä täyttämättömien terveydenhoitotarpeiden vuoksi.

Jos palvelulupausta heikennettäisiin niin rajusti, että tasapaino saavutetaan ja pidetään, jäljelle jäävää yhteiskuntaa voi olla vaikea tunnistaa hyvinvointivaltioksi. JHL:n Julkisten palveluiden barometrin mukaan 83 % suomalaisista haluaa asua alueella, jossa on kattavat julkiset palvelut. Lisäksi 81 % katsoo, että laajat julkiset palvelut tarvitaan myös tulevaisuudessa. Leikkurille ei siis ole tilausta. Ja vaikka palvelulupausta heikennettäisiin, pitäisi tuloilla tulevaisuudessakin kattaa hintojen, ansioiden ja korkojen noususta aiheutuva menojen kasvu.

Kestävä julkinen talous tarvitsee vahvat tulot

Budjettitalouden menoja tulee toki tarkastella kriittisesti, priorisoida ja toki karsiakin. Mutta yhtäläinen huomio tulisi kiinnittää budjettitalouden tuloihin.

On varmistettava, että tulot riittävät menojen kattamiseen nyt ja on yhtä lailla tärkeää, että tulot ja menot kasvavat suunnilleen samassa tahdissa keskenään.

Yksi matalalla roikkuva hedelmä verotulojen vahvistamiseksi ja budjetin tasapainottamiseksi olisi perua suunniteltu yhteisöveron kahden prosenttiyksikön alennus. VM on arvioinut, että veroale tekee noin 800 miljoonan euron loven verotuloihin.

Lisäksi tässä taloudellisessa tilanteessa voisi olla perusteltua, jos ansiotulon indeksitarkistuksia toteutettaisiin vain osittain, kohdentaen tarkistukset keskituloisiin ja siitä alaspäin.

Indeksitarkastusta muokkaamalla voitaisiin osaltaan kompensoida ylimpien marginaaliverojen alentamisesta aiheutunutta lovea verotuloihin, mutta kuitenkin turvaamalla pieniempituloisten ostovoima. Julkisten palveluiden barometrin mukaan noin 64 % suomalaisista kannattaa verojen maltillista korottamista, jos sillä vältetään julkisten palveluiden leikkaukset. Suosituimpana verotoimena mainittiin pääomaverotuksen kiristäminen.

Kehysriihi: Julkisen talouden tasapaino vai rikkaiden veronalennukset?

Kestävässä budjettitasapainossa tulot ja menot ovat yhtä suuria ja kehittyvät samaa tahtia. Kevään 2026 kehysriihi näyttää, onko Orpon hallitus tosissaan julkisen talouden tervehdyttämisessä.

Vai jääkö tämän vaalikauden saldoksi vain velkapuheeseen verhottuja leikkauksia, jotka kurjistavat monia ja veronalennuksia, jotka hyödyttävät harvoja – ja kuralla oleva julkinen talous.