Saako verorahoilla vastuuta? – Kauniit sanat eivät riitä

Vastuullisuus loistaa kirkkain kirjaimin monen yrityksen ja julkisen laitoksen verkkosivuilla. Mutta tästä huolimatta me kuluttajat ja kansalaiset koemme silti, että vastuullisia valintoja on vaikea tehdä. Raaka-aineiden todellista alkuperää ja työntekijöiden olosuhteita on yhä lähes mahdoton selvittää. Jopa tuttujen merkkien taustalta voi löytyä pakkotyötä tai alipalkkausta.

Yhteiskuntavastuu ei ole vain yritysmaailman asia, vaan se ulottuu myös julkiselle sektorille, kuntien, valtion ja seurakuntien tekemiin julkisiin hankintoihin: tavaroiden ja palveluiden ostoon.

Työntekijöiden oikeuksia loukataan jopa julkisen sektorin hankintaketjuissa. Miksi valvonta pettää, miksi tieto ei kulje? Hankinnoissa vastuun pitäisi ulottua koko toimitusketjuun, myös alihankintoihin. Hankintalaki ei ole nykyisessä muodossaan riittävän velvoittava. Verovaroilla pitää saada myös vastuuta.

Meidän pitäisi voida luottaa siihen, että verovaroilla – sinun, minun, meidän verovaroilla – tehdyissä julkisissa hankinnoissa huolehditaan ihmisoikeuksista. Tämä luottamus on kuitenkin saanut kovan kolauksen monissa hoivaskandaaleissa. Viimeksi se sai kolauksen kesällä paljastuneissa työntekijöiden hyväksikäyttötapauksissa ja muissa väärinkäytöksissä kuntien hankkimissa siivouspalveluissa.

Tapaukset ovat monimutkaisia vyyhtejä, joissa on ilmennyt puutteita lainsäädännössä, valvonnassa, maahanmuuttopolitiikassa, rikosten tutkinnassa ja riittävässä näytössä. Mukana on ollut myös todisteiden vääristelyä sekä väärinkäytösten ilmiantajiin kohdistuvaa uhkailua ja lahjontaa. Ay-liikkeelle nämä ongelmat eivät tietenkään olleet uusia.

Välillä tuntuu toivottomalta, mutta pikku hiljaa asiat myös etenevät.

Yritysvastuujärjestö Finnwatch kertoi viime vuonna, että useat Kelan kilpailuttaman äitiyspakkauksen tuotteista valmistetaan niin sanotuissa riskimaissa, joissa työelämän oikeuksien toteutumisessa on ongelmia. Ihmisarvoisia työoloja ei otettu huomioon Kelan kilpailutuskriteereissä. Nyt Kela on jo ryhtynyt parantamaan äitiyspakkauksen vastuullisuutta muun muassa tiukemmilla sopimusehdoilla ja laatuarvioinneilla.

Oletko kuullut konfliktimineraaleista?

Konfliktimineraaleja ovat konfliktialueilta peräisin oleva tina, tantaali ja volframi, niiden malmit sekä kulta. Näitä mineraaleja käytetään laajasti muun muassa puhelimissa, tietokoneissa, kameroissa, lentokoneissa, lääkinnällisissä laitteissa sekä koruissa. On alueita, joissa näistä mineraaleista saatavia tuloja käytetään esimerkiksi väkivaltaisiin konflikteihin tai ihmisoikeusrikkomuksiin.

Meillä Suomessa eduskunta käsittelee parhaillaan lakiesitystä konfliktimineraaleista. Näin meidän lainsäädäntömme saadaan vastaamaan EU:n lainsäädäntöä. Uusi lainsäädäntö tuo velvoitteita näiden mineraalien maahantuojille.

Me JHL:ssä toivomme, että  Suomeen saadaan pian sitova, kaikkia yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeva laki yritysten yhteiskuntavastuusta.  Liitto on seurannut asiaa tiiviisti aina #Ykkösketjuun -kampanjasta asti ja lausui kantansa lakia koskevasta selvityksestä.

Tarvitaan myös parempi hankintalaki, jossa helpotetaan sosiaalisten ja yhteiskunnallisten kriteerien asettamista. Nykyisellään Suomen hankintalaki (2016) ei velvoita riittävästi vaatimaan tarjoajalta tietoja alihankkijoista ja siitä, miten ne noudattavat ympäristö-, sosiaalisia ja työoikeusvelvoitteitaan. Hankintapäätöksiä on edelleen mahdollista tehdä pelkän hinnan perusteella.

Vastuullisuutta ei voida toteuttaa vain erilaisilla suosituksilla, standardeilla ja sertifikaateilla.

Tarvitaan sitovaa lainsäädäntöä. Ihmisoikeudet eivät voi olla vain ”hallinnollinen taakka” yrityksille. On myös yritysten omassa intressissä, että kilpailu on reilua.

Ei ole oikein, että velvoitteensa hyvin hoitavat yritykset kärsivät, kun toiset saavat etua polkemalla hintoja tai työehtoja.