Destian lakko 8.–10.6.2021

Destia aikoo polkea palkkoja ja vaihtaa halvempaan työehtosopimukseen. Muutos maksaa työntekijöille vähintään satoja euroja vuodessa. Ammattiliitto JHL ryhtyy 8.-10. kesäkuuta lakkoon, jolla se vastustaa työehtojen jyräämistä.
Miljoonavoittoja tahkoava Destia aikoo vaihtaa nykyisen työehtosopimuksen uuteen ja halvempaan. Kikkailun maksajiksi joutuvat yhtiön työntekijät. Heidän vuosiansiostaan katoaa satoja tai jopa tuhat euroa. Palkka-ale koskee yhteensä noin 1 000:ta henkeä. JHL on ollut toistuvasti yhteydessä yhtiöön
JHL vastustaa työehtojen jyräämistä ja julistaa lakon Destian työmaille. Lakon kohteena ovat kaikki JHL:n jäsenten Destiassa tekemät työt.
Lakko alkaa tiistaina 8. kesäkuuta kello 00.00 ja päättyy torstaina 10. kesäkuuta kello 24.00.
Keitä lakko koskee?
Destiaa koskeva työtaistelu on liiton päättämä. Työtaistelu koskee kaikkia niitä liiton jäseniä, jotka työskentelevät työtaistelun piirissä olevissa tehtävissä ellei liitto erikseen ole rajannut näitä tehtäviä työtaistelun ulkopuolelle.
Lakon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle.
Työtaistelun piiriin kuuluvat kaikki Destia Group oyj:n työtehtävät.
Muiden liittojen jäsenet tai järjestäytymättömät työntekijät eivät saa tehdä lakonalaisia töitä. Älä tee lakonalaista työtä!
Toimet ennen lakkoa, lakon aikana ja lakon jälkeen
- Tarkista, että sinulla on päivystysajat ja -numerot sekä luottamusmiehen yhteystiedot mukanasi.
- Älä mene lakon aikana työpaikalle.
- Sinun ei tarvitse olla lakon aikana työnantajaan missään yhteydessä.
- Seuraa JHL:n nettisivuja, some-kanavia, jäsenkirjeitä ja muuta tiedotusta.
Lisätietoja lakoista
Lakkoavustus
JHL maksaa lakossa olleille jäsenille lakkoavustusta 70 euroa/päivä.
Avustuksesta 16 euroa ylittävä osa on veronalaista tuloa. Vero pidätetään verohallinnon ohjeiden mukaisesti, verokorttia ei tarvitse lähettää liittoon.
Avustus haetaan omaJHL- palvelun kautta osoitteessa www.jhl.fi/omajhl.
HUOM: Voit hakea avustusta vasta lakon päätyttyä.
Avustuksen hakuohje
– Kirjaudu omaJHL:ään.
– Valitse vasemmalta Lakkoavustushakemus.
– Täytä vaaditut kentät ja lähetä hakemus.
Lakkoavustusta on haettava 10.9.2021 mennessä.
Lakko on perusoikeus
Lakko on perusoikeus, johon sinulla on oikeus osallistua. Sinulle ei voi tulla asiasta seuraamuksia. Lakko työtaisteluna on aina liiton ja työnantajan välinen asia.
Työnantaja voi yrittää hankkia muiden liittojen jäseniä, järjestäytymättömiä tai ulkopuolisia tekemään lakonalaista työtä. Työnantaja saattaa kertoa myös, että lakkoon osallistuminen on vapaaehtoista tai yrittää estää lakkoon osallistumisen. Työnantaja voi myös väittää, että esimiehet eivät voi kuulua samaan liittoon kuin alaiset.
Paras tapa torjua työnantajan vastatoimet on hankkia ja kertoa oikeaa tietoa lakosta, lakon syistä ja lakko-oikeudesta.
Mistä luotettavaa tietoa?
Jos sinulla on lakkoon liittyviä kysymyksiä, joihin ei löydy vastausta nettisivuilta, ota yhteyttä omaan luottamusmieheesi tai lakkopäivystykseen. Voit myös laittaa kysymyksiä osoitteeseen lakko(at)jhl.fi.
Päivästysnumerot
Päivystysnumerot palvelevat sinua seuraavasti:
- Maanantaina 7.6. klo 15.00–20.00
- Tiistaina 8.6. klo 8.00–16.00
- Keskiviikkona 9.6. klo 8.00–16.00
- Torstaina 10.6. klo 8.00–16.00
JHL:sta päivystäjänä toimii Jussi Päiviö 040 578 5916. Tavoitat Jussin maanantaina kello 23 saakka, tiistaina kello 6.30–18, ke ja to 8–16.
Destiasta päivystäjinä toimivat yllämainittuina ajankohtina
- Keijo Järvinen 040 7255421
- Jari Elo 0400 808 346
- Janne Makkonen 040 6256157
Kysymyksiä lakosta voit lähettää myös osoitteeseen lakko(at)jhl.fi. Postia päivystetään kuten puhelinta, viesteihin vastataan myös lakon päätyttyä.
Muista tarkistaa yhteystietosi
Tarkista omaJHL- palvelusta, että ainakin nämä tietosi ovat ajan tasalla: sähköpostiosoite, puhelinnumero, työnantaja, työpaikka, ammatti)
Lakkotilanteissa käytämme jäsenviestitykseen henkilökohtaista sähköpostia ja puhelinnumeroa.
18.6.2021 klo 11.15 tekstiin lisätty lakkoavustuksen viimeinen hakupäivä.