Työttömyyskassa

JHL:stä saat turvaa työelämässä ja sen katkoksissa. Työttömyyskassan jäsenenä turvaat toimeentulosi hankalassa tai muuttuvassa työtilanteessa – työttömyyden tai lomautuksen uhatessa tai kun on aika opiskella uusi ammatti.

Ammattiliitto JHL:n jäsenenä olet vakuutettu työttömyyden varalta JHL työttömyyskassassa. JHL työttömyyskassa on hyvinvoinnin tekijöiden oma työttömyyskassa. Kassan jäseneksi voit liittyä ollessasi palkkatyössä.

Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan jäsenille

JHL työttömyyskassan jäsenenä sinun on mahdollista saada työttömyyden kohdatessa ansiopäivärahaa, joka on huomattavasti enemmän kuin Kelan peruspäiväraha. Jos tulosi ennen työttömyyttä ovat olleet esimerkiksi noin 1 300 €/kk, ansiosidonnainen on tuntuvasti enemmän kuin Kelan peruspäiväraha!

Oikeus työttömyyskassan maksamiin etuuksiin syntyy, kun täytät niiden saamiseen vaaditut muut edellytykset. Sinun tulee aina ensin ilmoittautua TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi. 1.9.2024 saakka ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa voi saada 26 viikon työskentelyn jälkeen. 2.9.2024 alkaen vaaditaan 12 työssäoloehdon täyttävää kuukautta. Työskentelyn aikana on oltava työttömyyskassan jäsen. Lue lisää jäsenyys- ja työssäoloehdosta työttömyyskassan sivuilta!

Jäsenyys pysyy voimassa maksamalla jäsenmaksua tai ilmoittamalla jäsenmaksuvapaudesta. Kaikki jäsenyyteen liittyvät asiat hoituvat kätevästi omaJHL -palvelussa.

Lue lisää ansiopäivärahasta ja liikkuvuusavustuksesta JHL työttömyyskassan sivuilta.

JHL työttömyyskassasta saat apua työttömyyden tai lomautuksen kohdatessa

Jos esimerkiksi jäät työttömäksi, sinut lomautetaan, aloitat opiskelun tai TE-palvelun, aloitat uuden osa-aikatyön tai sairastut, löydät työttömyyskassan nettisivuilta toimintaohjeet. Tutustu erilaisiin tilanteisiin ja niihin liittyviin toimintaohjeisiin!

Löydät myös juuri sinun tilanteeseesi sopivat päivärahan hakuohjeet JHL työttömyyskassan ohjepankista.

Päivärahalaskurin avulla voit arvioida päivärahan suuruuden työttömyyden tai lomautuksen ajalle.

Työttömyyskassa tarjoaa tasapuolista, henkilökohtaista ja luotettavaa palvelua joustavasti useassa eri kanavassa. Tutustu palveluihin!


Mietityttääkö jokin työttömyysturvaan liittyvä asia? Työttömyyskassan sivuille on koottu vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Voit myös olla yhteydessä kassan osaavaan asiakaspalveluun chatissa tai puhelimitse!