Koronapandemia on osoittanut julkisen terveydenhuollon voiman, maiden välillä suuri epätasa-arvo
Tänään 7. huhtikuuta vietetään maailman terveyspäivää. Sen merkitys on nyt entistä konkreettisempi. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota niin terveydenhuollon saatavuuteen yleisesti kuin terveysalan henkilöstönkin tilanteeseen.
Koronapandemia on osoittanut miten tärkeää on, että saatavilla on riittävästi hyviä, laadukkaita ja kaikkien ulottuvilla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Tämä ei maailmalla ole suinkaan itsestään selvää. Koronakriisin aikana olemme lukeneet tilanteista niin Italiassa, Espanjassa, USA:ssa, Brasiliassa kuin naapurimaissamme Virossa ja Ruotsissa vallitsevista tilanteista, joissa syystä tai toisesta terveydenhuolto on ollut ajoittain ylikuormittunut eikä ole kyennyt vastaamaan palvelutarpeeseen.
Myös rokotteiden saatavuus maailmalla vaihtelee. Onkin tärkeätä varmistaa, että rokotteita on kaikissa maissa saatavilla siten, että kyetään rokottamaan väestö kattavasti. Vaikka pandemian hoitoon kohdennetut toimenpiteet ovatkin poliittinen valinta, näkyvät taustalla myös kulttuuriset ja taloudelliset erot maiden välillä.
Meillä Suomessakin on toki ollut ja on haasteita. Erityisesti viime keväänä terveydenhuolto joutui ennennäkemättömään tilanteeseen, kun viruksen käyttäytymistä ei vielä tunnettu. Tehohoidossa oli ajoittain lähes kestämätön kuormitus ja vanhusten asumispalveluissa ei ymmärretty reagoida tilanteeseen ajoissa. Siinä missä kotona asuvien ikäihmisten toivottiin pysyvän kotona ja välttävän kaikkia kontakteja, oli asumispalveluiden ja kotihoidon piirissä olevien vanhusten tilanne yllättäen heikompi, eikä heidän tilanteeseensa osattu riittävästi kiinnittää huomiota. Tämä johti viime kevään aikana kymmeniin hoivakodeissa tapahtuneisiin kuolemantapauksiin. Hoivakotien osuus kuolemantapauksista on kokonaisuudessaan noin kolmannes. Siitä huolimatta olemme selvinneet vähällä moneen muuhun maahan verrattuna.
Yhtenä syynä Suomen keskimääristä parempaan selviytymiseen on varmasti ollut se, että meillä vahva julkinen sektori on päävastuussa sosiaali- ja terveyspalveluista. Julkiset kaikkien käytettävissä olevat terveyspalvelut mahdollistavat sen, että kaikilla on varaa sairastaa, eikä kukaan jää hoidon ulkopuolelle siksi, että se olisi taloudellisesti kestämätöntä. Toisaalta terveydenhoitomme on myös erittäin korkeatasoista. Meillä on erittäin ammattitaitoinen, osaava ja motivoitunut henkilökunta, joka on jaksanut hoitaa työnsä paineenkin alla, vaikka on joutunut välillä joustamaan kohtuuttomasti ja työskentelemään jaksamisensa äärirajoilla.
Henkilökunnan jaksamisella on kuitenkin rajansa. Taputukset ja kiitokset ovat paikallaan, mutta ne eivät yksin riitä. Joissakin sairaanhoitopiireissä tai kunnissa on henkilöstölle annettu erilaisia bonuksia kiitoksena. Se on sinällään erinomaista, mutta ei ratkaise sote-alan pysyvämpää ongelmaa. Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön työhyvinvointi ja jaksaminen on jo pitkään ollut huolestuttavalla tasolla. Yhä useampi ilmoittaa haluavansa vaihtaa alaa. Suomessa esimerkiksi vanhuspalveluiden henkilöstöllä on sekä pidemmät työajat että alhaisempi henkilöstömitoitus kuin muissa Pohjoismaissa. Olemme selvinneet pandemiasta siksi, että koko sote-henkilöstö laitoshuoltajasta hoitajiin ja lääkäreihin ovat kantaneet vastuunsa ja vähän sen ylikin. Kiitos siitä! He ovat hoitaneet sairastuneita potilaita oman terveytensä uhalla. Vanhuspalveluissa ei alkuun ollut edes riittävästi suojaimia henkilöstölle.
Monessa muussa maassa tilanne on ollut huonompi. Terveydenhuollon resurssit ovat puutteelliset ja niiden rahoitus on heikko. Terveyspalveluita on yksityistetty voitontavoittelun maksimoimiseksi. On myös tilanteita, joissa lääkärin vastaanotolle ei ole haluttu hakeutua, koska mahdollinen sairausloma olisi palkatonta, eikä siihen ole varaa. Amnesty International kertoi maaliskuussa, että jopa 17 000 terveydenhoidon ammattilaista on menehtynyt koronavirukseen. Se on liian kova hinta.
Jos me haluamme nauttia jatkossakin laadukkaista ja turvallisista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, eivät pelkät kiitokset enää riitä. Tarvitaan konkreettisia tekoja. Tarvitaan palkka, joka riittää elämiseen, tarvitaan työsuhde, jota ei ole pätkitty lyhyisiin jaksoihin, mutta ennen kaikkea tarvitaan mahdollisuus hoitaa työ niin, että siitä voi olla ylpeä.
Maailman terveyspäivänä on hyvä kiinnittää huomiota sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteeseen. On hyvä muistaa, että palveluiden järjestäminen on aina poliittinen päätös. Laadukkaat ja luotettavat palvelut eivät ole itsestäänselvyys. Ne vaativat tekijänsä, ne vaativat hyvin koulutetun henkilökunnan ja ne vaativat rahaa. Tällaisina aikoina, jolloin olemme jo yli vuoden eläneet uudenlaisessa tilanteessa pandemian edelleen jyllätessä niin Suomessa kuin muuallakin, ymmärrämme paremmin hyvin toimivan järjestelmän arvon. Minä ainakin maksan iloisena veroja, kun vastineeksi tiedän olevani upeiden ammattilaisten hyvissä käsissä. Kiitos.