Valtion työntekijät saamassa lisäturvaa etätöissä sattuvien tapaturmien varalle, taustalla liittojen vahva vaikuttamistyö
Valtion työntekijöiden tapaturmasuoja saattaa jatkossa kattaa myös vahingot, jotka sattuvat etätöissä. Asiaa valmistellaan parhaillaan ministeriön työryhmässä. Lakimuutos on tarpeen, koska etätyö lisääntyy.
Etätyö on koronan myötä lisääntynyt myös valtiolla eikä paluuta entiseen näy. Koska etätyöt ovat tulleet jäädäkseen, pitää myös tapaturmasuojaa päivittää.
Valtiovarainministeriön työryhmä on ryhtynyt valmistelemaan muutosta, joka laajentaisi tapaturmien suojaa. Jatkossa suojan piirissä olisivat myös tapaturmat, jotka tapahtuvat etätöissä.
JHL ja muut ammattiliitot ovat sinnikkäästi ajaneet vakuutusturvan parantamista. Nyt asia vihdoin etenee.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että ministeriö on käynnistänyt tämän hankkeen. Etätyön työtapaturmavakuuttamisen puutteet ovat tulleet selkeästi ilmi korona-aikana, kun valtionhallinto on massiivisessa mitassa siirtynyt etätyöhön. Etätyö on jossain mitassa jäämässä myös osaksi arkea pandemian väistyttyä. JHL ajaa kaikilla työmarkkinasektoreillaan vakuutusturvan parantamista, JHL:n neuvottelujohtaja Kristian Karrasch korostaa.
Ammattiliitto JHL on tällä tes-kierroksella nostanut etätöiden työolot myös osaksi sopimustavoitteita. Työnantajan tulee vastata siitä, että työntekijöiden vakuutukset ovat voimassa myös etätöissä.
Työryhmän toimikausi päättyy 1. huhtikuuta 2022.