Sähköisissä palveluissamme on käyttökatko 15.10. klo 15–21. OmaJHL, omaYhdistys, koulutuksiin ilmoittautuminen ja jäseneksi liittyminen ovat pois käytöstä. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa!
JHL: Sote-palveluista ei saada yhdenvertaisia ilman hoitotakuuta
Hoitotakuu kirittää hyvinvointialueita parantamaan palveluitaan, ammattiliitto JHL sanoo. Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan riittävästi osaavia ammattilaisia, jotta Suomessa asuvat ihmiset pääsevät jatkossa riittävän nopeasti hoitoon.
Ammattiliitto JHL kannattaa hoitotakuun kiristämistä. Potilaan tulisi jatkossa päästä hoitoon viikon sisällä siitä, kun hänen on todettu olevan hoidontarpeessa. Nykyään hoitotakuun aikaraja on kolme kuukautta.
Asiaa koskeva lakimuutos on eduskunnan käsittelyssä ja muutoksen on tarkoitus tulla voimaan huhtikuussa 2023.
Hoitotakuu tarvitaan, jotta kaikille Suomessa asuville voidaan turvata yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut.
– Hoitotakuun toteuttaminen ei onnistu ilman osaavaa henkilökuntaa. Silloin ihmiselle ei myöskään voida turvata niitä palveluita, joita he tarvitsevat, erityisasiantuntija Sari Bäcklund selventää.
Ammattilaiset saatava pysymään alalla
Koronapandemia on venyttänyt sote-alan työntekijöiden jaksamisen äärimmilleen. Jotta ammattilaiset jaksavat ja voivat hyvin töissään, työnantajien pitää laittaa palkkaus, työolot ja johtaminen kuntoon.
Lisäksi alalle on nopeasti koulutettava lisää työntekijöitä. Koulutuspaikkoja pitää lisätä niin ammatilliseen koulutukseen kuin korkeakouluihinkin.
– Pitää muistaa, että sote-palveluissa tarvitaan hoitajien lisäksi tarpeeksi paljon hallinnon ja tukipalveluiden ammattilaisia. Hoitajat pystyvät keskittymään töihinsä vain silloin, kun hoivakodeissa ja terveyskeskuksissa on riittävästi muiden alojen ammattilaisia kuten laitoshuoltajia, ruokahuollon ammattilaisia ja hallinnollista ja teknistä henkilöstöä. Myös hoiva-avustajilla on tärkeä rooli esimerkiksi vanhuspalveluiden onnistumisessa, Bäcklund muistuttaa.
JHL ymmärtää, että hoitotakuun kiristäminen vuoteen 2023 on vaikeaa. Aikataulu on tiukka ja korona on rasittanut palveluita ennennäkemättömällä tavalla. Pulmista huolimatta hoitotakuuta pitää kiristää, jotta palvelut saadaan tasavertaisiksi joka puolella Suomea.