JHL: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä romuttaa hyvinvointia tes-shoppailulla

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallitus päättää maanantaina 21.6. ateriapalveluidensa tuottajasta. Esityksen mukaan ateriapalvelut siirtyisivät Attendolle vuoden 2022 alussa. JHL pitää siirtoa pelkkänä sopimusshoppailuna ja työntekijöiden työehtojen kurjistamisena.
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä päätti kilpailutuksesta salassa vuosi sitten, asiaa ei mainittu edes pöytäkirjassa. JHL teki asiasta kunnallisvalituksen, mutta se valitettavasti hylättiin.
Hyvinvointiyhtymä on kertonut hakevansa ulkoistamisella 700 000 euron vuosisäästöjä.
– Hyvinvointiyhtymä aloitti kilpailutuksen pitämällä demokratiaa pilkkanaan. Nyt heidän käytännön suunnitelmanaan on repiä säästöt pienipalkkaisten työntekijöiden tilipussista tai aterioiden aineksista. Työntekijöiden peruspalkka yhtiössä on noin 1 800 euroa kuussa. Raaka-aineiden osuus ruuan hinnassa on alle euron per annos. Miten ihmeessä hyvinvointiyhtymä kuvittelee vielä säästävänsä näistä? JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine jyrähtää.
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on julkinen organisaatio, jonka Päijät-Hämeen kunnat omistavat. Omistajina on myös kaksi pientä kuntaa Uudeltamaalta.
– Hyvinvointiyhtymä saisi nimensä mukaisesti edistää hyvinvointia. Nyt he suunnittelevat tekevänsä täysin päinvastoin. Tarjousvertailun pääpaino on ollut hinnassa ja laatu on ollut toissijaista. Henkilöstön asemaa ja työehtoja ei edes mainita, Päivi Niemi-Laine hämmästelee.
– On uskomatonta, että hyvinvointiyhtymän päättäjät haluavat lyödä päänsä seinään samalla tavalla kuin joissain kunnissa ja kaupungeissa on tehty. Eri puolilta Suomea on useita kokemuksia, joissa ulkoistamisissa ostopalveluiden hinnat ovat nopeasti pompanneet pilviin eikä laadusta ole ollut takeita, Päivi Niemi-Laine muistuttaa.
Raaseporissa Attendo ketjutti vanhuspalveluissa tuotannon eteenpäin aliurakkatyyppisesti ja aluehallintovirasto joutui puuttumaan vakaviin laatupuutteisiin. Tuleeko vastaan sama tilanne myös Päijät-Hämeessä?
Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772
Sinua voisi kiinnostaa myös
- Ammattiliitto JHL tuomitsee Janakkalan kunnan aikeet ulkoistaa ateria- ja siivouspalvelut – henkilöstön asema, palveluiden laatu sekä huoltovarmuus uhattuna
- Oulun kaupunki tuhoamassa hyvin toimivat palvelunsa – JHL vastustaa Infra-liikelaitoksen ulkoistamista
- Vuorokauden lakko Oulun Infra-liikelaitoksen ulkoistamista vastaan 22.5.2023