Siirry sisältöön

Suuri kilpailutus salattiin laittomasti Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä, JHL vaatii päätöksen kumoamista oikeudessa

Hallinto-oikeuden on pysäytettävä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän suunnittelema kilpailutus, koska asiasta on laittomasti päätetty salassa. JHL on jättänyt asiasta kunnallisvalituksen hallinto-oikeuteen.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä (PHHYKY) on laittomasti salannut päätöksen, jolla se valmistelee ateriapalveluiden suurta kilpailutusta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii, että hallinto-oikeus kumoaa laittoman päätöksen ja laittaa sen toteuttamisen jäihin. Kilpailutus koskee noin 350 työntekijää.

PHHYKY päätti ateriapalveluiden kilpailuttamisesta kokouksessaan 22.6.2020. Asia käsiteltiin kuntalain vastaisesti salaisena eikä siitä edes ollut mainintaa hallituksen pöytäkirjassa. Kuntalaki vaatii, että salaisenakin käsitelty asia mainitaan pöytäkirjassa.

– Hyvinvointiyhtymä pitää demokratiaa täysin pilkkanaan. Päätöstä ei edes ole pidetty missään vaiheessa nähtävillä yhtymän verkkosivuilla. Kuntalaiset eivät ole voineet mitenkään saada tietoa asiasta eivätkä valittaa siitä, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine hämmästelee.

Kilpailutuksen valmistelussa on muutenkin rikottu lakia. PHHYKY teki jo 30.9.2019 ensimmäisen päätöksen ateria- ja laitoshuoltopalveluiden kilpailuttamisesta. Päätökseen ei voinut hakea muutosta, vaikka kuntalaki edellyttää tässä tapauksessa toisin.

Hyvinvointiyhtymä hakee kilpailutuksessa 700 000 euron vuosisäästöjä. Käytännössä rahat pitää repiä joko pienipalkkaisten työntekijöiden tilipussista tai aterioiden aineksista. Kilpailutus koskee Päijät-Hämeen Ateriapalvelut -yhtiön työntekijöitä. Työntekijöiden peruspalkka yhtiössä on noin 1 800 euroa kuussa. Raaka-aineiden osuus ruon hinnassa on alle euron per annos.

Entistäkin merkillisemmäksi PHHKY:n säästöinnon tekee se, että Päijät-Hämeen Ateriapalvelut -yhtiön toiminta alkoi vasta reilut kolme vuotta sitten. Vuonna 2019 yhtiö teki voittoa verojen jälkeen 0,6 miljonaa euroa.

PHHKY on julkinen organisaatio, jonka Päijät-Hämeen kunnat omistavat. Omistajina on myös kaksi pientä kuntaa Uudeltamaalta. JHL:n mielestä on hyvin huolestuttavaa, että kuntien omistama PHHKY vähät välittää kuntalaisten valitusoikeudesta ja viittaa kintaalla päätösten julkisuudelle.

Lisätiedot:

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772