Sähköisissä palveluissamme on käyttökatko 15.10. klo 15–21. OmaJHL, omaYhdistys, koulutuksiin ilmoittautuminen ja jäseneksi liittyminen ovat pois käytöstä. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa!
JHL-opiston rehtori mukana EU:n huippukokouksessa
JHL-opiston rehtori Anne Karjalainen osallistui joulukuussa huippukokoukseen, jossa puitiin tulevaa EU-koulutuspolitiikkaa. JHL on mukana vaikuttamassa koulutuspolitiikkaan myös Euroopan tasolla.
Koronapandemian aikana Suomessakin on siirrytty hurjalla vauhdilla kohti entistä digitaalisempia palveluita. Tulevaisuudessa digitalisaatio on läsnä myös koulutuksessa.
JHL-opiston rehtori Anne Karjalainen osallistui joulukuussa EU-huippukokoukseen, jossa puitiin muun muassa koulutuksen mukauttamista digiaikaan. Kokouksessa esiteltiin politiikkaa, joka ulottuu vuoteen 2030 asti ja vaikuttaa kaikkiin koulutusmuotoihin.
Ammattiliitto JHL vaikuttaa koulutuspolitiikkaan myös EU:n tasolla. Lue lisää huippukokouksesta ( linkitetty sivu englanniksi).
Karjalaisen mukaan eri puolille Suomea tarvitaan vakaat ja nopeat verkkoyhteydet, jotta digitaalinen yhteenkuuluvuus voidaan varmistaa. Ihmisille pitää myös kouluttaa medialukutaitoja.
Päivitetty 13.12.2021 / korjattu kirjoitusvirhe otsikosta