JHL: Budjettiriihessä on turvattava poliisien rahoitus

Budjettiriihessä on esillä poliisin määrärahojen riittämättömyys nykyisen toiminnan varmistamiseen.
Poliisin rahoitukseen on saatava pitkäjänteisyyttä, vaatii JHL.
– Vaikka Suomi on turvallinen maa usealla mittarilla, ei se tarkoita poliisin tarpeettomuutta. Poliisien jaksaminen ja työhyvinvointi ovat olleet isolla koetuksella korona-aikana. Työssä on joutunut kohtaamaan aiempaa useammin esimerkiksi perheväkivaltaa, nuorten ja lasten pahoinvointia. Korona luo turvattomuuden tunnetta, joka näkyy poliisin tehtävissä, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Poliisi etsii myös uusia tulonlähteitä, ja yhdeksi maksajaksi on esitetty kuntia.
– Suomen kuntakentän taloustilanne on jo nyt todella vaikea. Kunnissa on tiukkaa selvitä nykyisistäkään velvoitteista, palveluista ja koronatilanteesta. Maksuvaraa uusiin menoihin on olemattomasti. Poliisin kuluja ei voida siirtää kunnille. Valtion on katettava ne, painottaa Niemi-Laine.
Poliisin on kyettävä vastaamaan tulevaisuudessa uudenlaisiin uhkiin, joiden torjumisesta saadaan todennäköisesti myös merkittäviä taloudellisia hyötyjä.
Esimerkiksi kyberrikollisuuden kasvu ja talousrikosten uudet muodot ovat sellaisia, joita ei välttämättä nähdä vakavina, koska niistä ei koidu suoria henkilövahinkoja. Nämä rikoksen muodot ovat kuitenkin taloudellisesti merkityksellisiä ja niitä tulisi torjua poliisitoiminnan avulla.
– Jokaiselle suomalaiselle on taattava arjen turvallisuus, ja yksi keskeinen näistä on poliisin läsnäolo. Korona-aikana on tullut ilmi, että arjen turvallisuudesta huolehtivien ammattilaisten, kuten varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja terveysalan, resurssit eivät ole riittävällä tasolla. Yksi näistä ammattiryhmistä on ehdottomasti myös poliisi.
Lisätiedot:
puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772