Siirry sisältöön

Jokaiselle löytyy sopiva väylä kansalaisvaikuttamiseen

– Anna Malinen

Äänestäminen, kansalaisadressi, mielenosoitus, poliittinen järjestötyö ja mielipidekirjoitus sanomalehdessä. Nämä ovat esimerkkejä moninaisista kansalaisvaikuttamisen keinoista nyky-Suomessa. Kansalaisvaikuttaminen on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa ja sen roolista on tärkeää pitää kiinni myös jatkossa.

Lokakuun 1. päivä vietetään Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivää nyt neljättä kertaa. Mutta mitä kansalaisvaikuttaminen tarkoittaa? Yksinkertaisesti määriteltynä sitä, että kansalainen pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnalliseen asiaan, johon hän kaipaa muutosta. Jos saman asian taakse löytyy monta kannattajaa, on tietenkin suurempi todennäköisyys sille, että aihe saa enemmän näkyvyyttä ja kulkeutuu päätöksentekijöiden asialistoille.

Suomen kaltaisia maita ei ole maailmassa mitenkään liikaa, näin kansalaisvaikuttamisen näkökulmasta. Kansainvälisessä vertailussa Suomi kuuluu sellaisten valtioiden vähemmistöön, joissa kansalaisyhteiskunnan tilanne on varsin hyvä. Tällaisessa tapauksessa valtiovalta sekä mahdollistaa että suojelee kansalaisten toimintavapauksia ja on samalla valmis ottamaan vastaan myös kritiikkiä kansalaisten suunnalta. Ihmiset ovat vapaita muodostamaan yhdistyksiä ja osoittamaan mieltään julkisesti ja media on niin ikään vapaata sekä sensuroimatonta. Myös tietoa hallinnon toiminnasta on mutkattomasti kansalaisten saatavilla.

Eduskunnan verkkosivuilta löytyy ”kansalaisvaikuttamisen tietopaketti”. Siinä listataan erilaisia vaikuttamisen väyliä.  Vaalit ja äänestäminen on monelle tutuin, virallisin vaikuttamisen muoto. Ohesta löytyy myös muita tapoja, kuten kansalaisaloite, järjestö- ja puoluetoiminta sekä sananvapauteen nojautuva julkinen keskustelu, kuten myös mielenosoitukset ja boikotit. Näistä laillisista vaikuttamisen muodoista jokainen voi siis valita itselleen sopivimman keinon tuoda oman viestinsä kuuluville.

Vaikka kansalaisvaikuttamisen asema on maassamme vahva, ei sitä voi kuitenkaan pitää itsestäänselvyytenä. Viime vuosina olemme saaneet kuulla julkisuudessa puheita, jotka ovat liittyneet esimerkiksi pyrkimyksiin rajoittaa poliittista lakko-oikeutta tai  nostaa eduskuntakäsittelyyn johtavien kansalaisaloitteen allekirjoitusten määrää nykyistä korkeammaksi. Myös toimittajien lähdesuojan heikentäminen olisi ikävä isku kansalaisvaikuttamisen asemaan. Myös kansainvälisessä katsannossa kansalaisyhteiskunnalle annettu vapaa tila on kutistumassa . Siksi on tärkeää, että me kansalaiset pysymme aktiivisina ja tuomme äänemme esiin sekä virallisemmin että vapaamuotoisemmin.

Suomessa kansalaisyhteiskuntaa määrittää vanhastaan vahva järjestö- ja yhdistystoiminnan painotteisuus. Meiltä löytyy järjestöä ja yhdistystä harrastusryhmistä kansainvälisesti verkostoituneisiin jättijärjestöihin. Hyvä asia sinänsä.

Pitkäaikaiseen järjestöjäsenyyteen sitoutumisena mitattuna ihmisten aktiivisuus on kuitenkin viime vuosina hiipunut. Tämä ei kuitenkaan merkitse kansalaisten vaikuttamishalujen vähenemistä. Sen sijaan ainakin osasyy ilmiöön on uusien vaikuttamisen keinojen ja muotojen yleistyminen.

Kansalaisareena ry:n toiminnanjohtajana toiminut Leo Stranius on todennut blogissaan muutoksen keskeisiä piirteitä. Ihmiset eivät välttämättä tarvitse enää organisoituakseen vaikkapa järjestöä vaan he itsenäisesti käyttävät aktiivisesti itse vaikkapa sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia.

Ilmastonmuutos on teemana hyvä esimerkki.  Ihmiset kokevat aiheen henkilökohtaiseksi ja tapahtumat organisoituvat somelähtöisesti. Liikehdinnän etunenässä ovat olleet viime aikoina ilmastolakkoilevat nuoret – eivät esimerkiksi perinteiset organisaatiot. Pidemmän historian omaavat järjestötoimijat ovat jääneet taustalle joko teemaa tukevana tai kritisoivana tahona. Järjestömaailmassa tarvitaankin sopeutumista tilanteeseen, jossa kansalaisten toimintamahdollisuudet ovat kokemassa muutosta.

Suomessa tämä muutos on huomattu. Uudessa hallitusohjelmassa on nostettu esille kansalaisyhteiskunnan merkitys ja sen toimintaedellytysten vahvistamisen tärkeys varsin näkyvästi. Esimerkiksi kansalaisaloitetta kehitetään eteenpäin ja allekirjoittamisen ikäraja saatetaan laskea 15 vuoteen. On myös käynnissä lainvalmisteluprosesseja, joissa kansalaisten näkökulmat otetaan huomioon aiempaa paremmin. Tämä voidaan nähdä kumarruksena kansalaistoiminnan suuntaan.

Avauksista päästäänkin takaisin kansalaistoiminnan päivän teemaan. Vuonna 2018 Miina Sillanpään Seura teki aloitteen vuosittain 1.10. järjestettävästä järjestöjen ja yhdistysten avointen ovien päivästä. Avaamalla ovensa yleisölle järjestö voi herätellä arvokasta keskustelua siitä, millainen järjestö on kansalaisten mielestä toimiva ja mielenkiintoinen.

Ajatus avoimista ovista soveltuu myös ammattiyhdistysmaailmaan. Esimerkiksi JHL:ssä seuraavan neuvottelukierroksen tavoitteet on muotoiltu jäsenistöä konsultoiden. Myös jatkoa ajatellen olisi hyvä pohtia esimerkiksi, miten ammattiliittoon liittyvä nuori haluaa liitossa toimia? Mikä ylipäätään ratkaisee sen, liittyykö nuori jäseneksi? Entä mitä uutta liitto voisi tarjota nykyisen toiminnan rinnalla?

Kansalaisena ammattiliiton jäsen voi tänä päivänä vaikuttaa hyvin monipuolisesti. Jokainen jäsen ja jäsenyyttä harkitseva voi myös pohtia, miten itselle merkittäviä työelämän asioita haluaisi liittonsa kautta edistää. Nyt on monella tapaa mahdollisuuksien aika.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*