JHL Mosambikissa: Ammattiliiton ongelmat ovat samankaltaisia niin Suomessa kuin päiväntasaajan eteläpuolellakin – yhteistä on myös aktiivien valtava voima
Mosambikissa julkisen alan ammattiliitolla ei ole jäsenmaksutuloja eikä oikeutta käydä virallisia työehtoneuvotteluita valtiotyönantajan kanssa. Sen sijaan liitolla on valtava voima aktiiveissa, jotka tekevät palkatta työtä sen eteen, että työntekijöiden asiat saataisiin maassa paremmalle tolalle.
Mosambikissa köyhyys alkaa näkyä noin viisi minuuttia sen jälkeen, kun on astunut ulos lentokentän terminaalista. Matalien betonirakennelmien rykelmä valtaa lentokentältä pääkaupunki Maputon keskustaan kulkevan tien reunat. Niissä rakennuksissa on monen paikallisen koti.
Olin JHL:n järjestötoimitsija Susanna Haapalaisen kanssa Mosambikissa työmatkalla reilun viikon. Maan eriarvoisuus näkyy monissa tilanteissa. Kadulla huristelee uudenkarheita, suuria maastoautoja. Kadunvarressa vähävaraisempi kansanosa odottaa kyytiä minibussiin eli chapaan. Se on vanha pakettiauto, johon on ensin tungettu niin paljon penkkejä kuin saadaan mahtumaan. Sen jälkeen kyytiin otetaan niin paljon matkustajia, kuin ovesta sisään mahtuu. Kyydin hinta ei suomalaisen päätä huimaa: syksyllä 2017 minibussimatka maksoi kalleimmillaan 12 meticalia, noin 0,17 euroa.
Niukkuuteen on tottunut myös Mosambikin julkisen alan ammattiliitto SINAFP. Liiton on vaikea kerätä jäsenmaksutuloja, koska sillä ei ole virallista neuvotteluasemaa. Tämä johtuu maan laeista, jotka eivät ole suopeat julkisen alan liitolle. SINAFP:n pitää kerätä noin 17 000 allekirjoitusta, jotta liitto pääsee mukaan neuvottelupöytiin, joissa päätetään julkisen sektorin palkoista ja työehdoista.
Tällä hetkellä SINAFP voi toimia vain, koska se saa tukea kansainväliseltä, solidaariselta ay-liikkeeltä. Muun muassa JHL, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja julkisen alan liittojen maailmanjärjestö PSI ovat auttamassa SINAFP:tä. Tuen antaminen mosambikilaiselle liitolle tarkoittaa rahallisen avustamisen lisäksi yhdessä tekemisistä eli tietojen ja taitojen jakamista.
Järjestötoimitsija Susanna Haapalainen pääsi pitämään Mosambikin liittoaktiiveille työpajan, jossa pohdittiin liittoon kuulumisen tärkeyttä ja sitä, miten ihmiset saadaan voittamaan pelkonsa ja liittymään liittoon. Kysymykset liittoaktiiveille ovat yllättävän samanlaisia Suomessa ja Mosambikissa: Voiko liittoon liittymisestä olla minulle haittaa? Miksi ihmeessä minun pitäisi liittyä liittoon, kun omat asiani ovat hyvin ja minulla on töitä?
Työpajasta näytti olevan kovasti iloa niin mosambikilaisille järjestöaktiiveille kuin suomalaiselle liiton työntekijälle. Viikon lopuksi istuimme SINAFP:n toimistossa ja liiton johtajisto kertoi, että työmme huomattiin laajemminkin. Toimittajan ja suomalaisen ammattiliiton läsnäolo oli avannut ovia, jotka muuten pysyvät SINAFP:n edustajilta kiinni. Meidät otettiin esimerkiksi vastaan ministeriössä, joka monesti sanoo liiton edustajille ”kiitos ei.” Toimittajan läsnäolo antoi kuvan, että muualla maailmassa ollaan kiinnostuneita siitä, miten Mosambikin valtio työntekijöitään kohtelee.
Matkasta jäi hulppea kasa kuvia kameran muistikortille ja pysyvämpiä jälkiä muistiin. Jäin pohtimaan, että paikallisten ammattiliittoaktiivien täytyy todella uskoa asiaansa. He ovat tehneet jopa vuosikausia palkatta töitä sen eteen, että ammattiliitto pääsisi vielä neuvottelemaan julkiselle alalla säälliset palkat ja paremmat työehdot. Työ on kovaa ja palkinto siintää pitkällä. Mutta kuten vuodesta 1976 maan ammattiyhdistyksissä vaikuttanut mies sen sanoi: ”Olen nähnyt ongelmat, joita ihmiset kohtaavat työelämässä. Minusta tuntuu, että minun täytyy olla aktivisti ja taistella niitä ongelmia vastaan, auttaa ihmisiä voittamaan ne.” Samat sanat olisi voinut lausua moni JHL:n liittoaktiivi Suomessa.
Köyhyys on Mosambikissa silmiinpistävää. Mutta kun paikallisten kanssa pääsee juttusille ja löytyy yhteisen kielen, selviää nopeasti, että maalla on toivoa. Selvimmin sen näkee ihmisissä, jotka korruptiosta, niukkuudesta ja hankaluuksista huolimatta jaksavat rakentaa parempaa tulevaisuutta maan työntekijöille. Minulle oli suuri ilo päästä näkemään, kuinka intohimoisesti aktiivit jaksavat sen eteen puurtaa. Samalla opin paljon siitä, miten liiton tehtävää voi avata kertomalla konkreettisista saavutuksista, joita yhteisellä työllä on saavutettu. Tästä on varmasti paljon iloa työssäni Suomessa.
Tällä hetkellä Mosambikin liittoaktiivit tarvitsevat työlleen tukea, ja sitä JHL haluaa solidaarisena ammattiliittona antaa. Työntekijöiden oikeuksista huolehtiminen ei saa törmätä valtionrajoihin.
Tekstistä korjattu kirjoitusvirhe 19.7. Lisätty Susanna Haapalaisen titteli ja korjattu virheellisiä lukuja 3.8.
Sinua voisi kiinnostaa myös
- Pula ammattitaitoisesta työvoimasta kurittaa työntekijöitä ja yrityksiä yksityisellä sote-alalla – palkankorotuksia ei enää ole varaa olla tekemättä
- Yhdistystoiminta on iloa, yhteistä tekemistä ja vaikuttamista
- Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta − Hyvinvointialueiden sopimukset solmitaan jatkossakin yhdessä kunta-alan kanssa
- Huoltovarmuus ja varautuminen eivät ole politiikan pelinappuloita