Kiky syntyi – Suomi nousuun?

Monipolvinen ja palkansaajanäkökulmasta tuskallinen prosessi kilpailukykysopimuksen (”kiky”) aikaansaamiseksi saavutti päätepisteensä perjantaina 10. kesäkuuta, kun Metalliliiton valtuustokin hyväksyi sen mukaiset ratkaisut. Sopimus kattaa nyt riittävällä laajuudella Suomen työmarkkinat. Kuten moneen kertaan on todettu, palkansaajat tekivät ennenäkemättömän suuren vastaantulon myöntymällä työehtojen heikentämiseen. Erityisen suuren uhrauksen tekivät lomarahan leikkauksen muodossa julkisen sektorin palkansaajat.

Raskasta ratkaisussa on työehtojen heikentämisen lisäksi sen tausta ja pakottamisen henki. Sellaisen sopimuksen tekeminen, jonka tehoon ei usko, ottaa äärimmäisen koville. Jonkinlainen positiivinen tulos on toki se, että sopimuksen vaihtoehtona olleet työelämän ”pakkolait” poistuivat lopullisesti pelipöydältä. Hallitusohjelmassa listattu ehdollinen leikkauslista niin ikään peruuntui. Hallitus myöntyi myös veronalennuksiin, joiden lopullinen suuruus ja kohdentuminen eri tuloluokkiin lienee vielä jonkin aikaa valinkauhassa. Julkisen alan työntekijöille veronalennukset ovat toisaalta ristiriitainen asia. Ostovoiman tukemisen kannalta ne ovat myönteinen ele, mutta suuret veronalennukset näkyvät helposti taloudellisena ahdinkona julkisen alan työpaikoilla.

Mitä entistä pidempää työpäivää puurtavilla palkansaajilla on nyt lupa odottaa?

Elinkeinoelämä on koko sopimusprosessin ajan huutanut, että työpaikkojen syntyminen on kiinni työn hinnasta. Kilpailukykysopimuksen työllisyysvaikutuksista on maalattu yltiöpositiivisia, kymmeniin tuhansiin nousevia lupauksia. Usko siihen, että työn halpuuttaminen johtaa suomalaisten tuotteiden menekin nousuun on kova. Palkansaajilla on nyt siis lupa odottaa, että nykyisin raskaan työtaakan alla sinnittelevän työntekijän rinnalle palkataan työtä kipeästi tarvitsevia työttömiä.

Julkisen sektorin työpaikoilla saattaa kyllä käydä päinvastoin. Julkisten palvelujen menekki ei muutu siitä mihinkään, että työn hinta työtuntia kohti laskee. Niiden kysyntään vaikuttavat tyystin muut tekijät. Sen sijaan työajan pidentäminen tullee aiheuttamaan jopa työpaikkojen vähentämistä. Esimerkiksi valtiovarainministeriö on jo laskenut, että valtion virastojen 73 000 työntekijästä voitaisiin vähentää ”kikyn” 6 minuutin työpäivän pidennyksellä teoriassa noin 1 500 henkilöä. Kuntapalveluissa laskennalliset vaikutuksen ovat todennäköisesti moninkertaiset. Tämä näkökulma on sivuutettu tyystin julkisessa keskustelussa.

Elinkeinoelämältä odotetaan tietysti nyt myös pidättyvyyttä johdon palkitsemisessa ja osinkopolitiikassa. Kun palkansaajilta odotetaan eduistaan tinkimistä, on samaa lupa edellyttää myös yritysten johdolta ja omistajilta. Nyt olisi myös vihdoin aika kiinnittää huomiota myös aitoon tuottavuuden kehittämiseen ja joustaviin työjärjestelyihin, joista hyötyvät sekä työnantaja, että työntekijät.

Entä odotuksemme maan hallitukselle? Voimme perustellusti edellyttää, että hallitus lopettaa työntekijöiden ja työttömien aseman heikentämiseen kohdistuvat yksipuoliset lainsäädäntötoimet. Kuten kilpailukykysopimukseen on kirjattu, sen osapuolet edellyttävät paluuta työlainsäädäntöhankkeiden (aitoon) kolmikantaiseen valmisteluun. Sanelun on loputtava. Hallitukselta odotetaan myös tulevaisuuteen katsovia toimia ja panostuksia, jotka tukevat suomalaisen työn, tuotteiden ja tuotekehityksen menestymistä. Julkisen sektorin osalta pitää olla lähtökohtana, ettei hallitus omilla toimillaan heikennä julkisten työnantajien työllistämisedellytyksiä.

Mikäli näihin odotuksiin ei kohtuudella löydy vastakaikua, lienee turha odottaa palkansaajien tarttuvan talkooharavoihin toista kertaa. Yhteenvetona tästä ”kiky-projektista” voi lopuksi todeta, että todennäköisesti maan hallitus henkäisi perjantaina syvään, kun konflikti ay-liikkeen kanssa näyttää tällä erää päättyneen ainakin jonkinlaiseen välirauhaan. Hallituksen vuoden kestäneen onnettoman työmarkkinoiden korpivaelluksen jälkeen siteeraan Tuntemattoman sotilaan Honkajokea: ”Varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn”.