Naisrauhaa lopultakin

Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukon maanlaki vahvisti naisrauhan jo vuonna 1280 silloiseen Ruotsiin, johon Suomikin kuului. Birger Jaarli ulotti sen koskemaan myös valtakunnan uusia alueita. Karjalan naiset otettiin naisrauhan piiriin vuonna 1316. Naisten oikeudet ja asema on tietysti paljon parantunut näistä vuosista, vaikka sukupuolten tasa-arvo ei vieläkään ole täysin toteutunut. Joissakin tasa-arvoasioissa Suomi on jopa mennyt vanhan isäntämaansa Ruotsin edelle. Kuitenkin ikävä tapa ratkaista asiat nyrkillä eikä sanan voimalla näkyy edelleen Suomessa. Äskettäin julkaistu Amnestyn ihmisoikeusraporttikin arvostelee Suomea naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Suomi on siis ikävä kyllä naisille vaarallinen maa. Eivät miehetkään meillä väkivallalta säästy, mutta ero on lyöjässä. Miehet kohtaavat väkivallan kadulla, naiset läheisissä ihmissuhteissa.

Yleensä väkivalta kohdistuu yhteiskunnan vähäosaisiin. Suomen kuva on osittain erilainen. Maamme lainsäädäntö kohtelee ihmisiä hyvinkin tasa-arvoisesti. Naiset ovat meillä monella tavoin aktiivisia. Naisten koulutus on miehiä parempaa. Naiset ovat työelämässä siinä kuin miehetkin. He ovat ammatillisesti järjestäytyneitä. He jopa äänestävät vaaleissa miehiä aktiivisemmin.

Naisilla onkin hyvä edustus eduskunnassa ja maan hallituksessa. Nainen on ollut presidenttinä, Suomen Pankin johtajana, piispana ja jos missä yhteiskunnallisesti muualla maailmassa vaikeasti saavutettavissa tehtävissä. Naiset tekevät silti miehiä enemmän kotitaloustöitä. Kilteistä tytöistä on kasvanut tekeviä naisia. Mutta taloudellista tasa-arvoa tai fyysistä koskemattomuutta he eivät ole saavuttaneet.

Euroopan Neuvoston Istanbulin sopimus velvoittaa meitä jäsenmaita rakentamaan aikaisempaa pontevammin naisrauhaa. Suomi on ratifioinut sopimuksen ja se on astunut voimaan viime elokuussa. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on Sipilän hallituksen kärkihankkeita.

Naiset eivät ole pyhimyksiä, hekin saattavat käyttävät väkivaltaa puolisoaan, lapsiaan ja muita läheisiään kohtaan. Se on tuomittavaa. Mutta se ei saa sulkea silmiämme tosiasialta, että aivan valtaosa väkivaltateoista on miesten tekemiä ja ne kohdistuvat usein naisiin.

Seksuaalisen väkivallan ja häirinnän on loputtava. Me pystymme siihen, jos me oikeasti haluamme poistaa tämän häpeällisen perinteen jatkumisen. Me tarvitsemme siihen asenteiden muuttamista, mutta me tarvitsemme heti myös turvakoteja uhreille. Me tarvitsemme ympärivuorokautista palvelevaa puhelinta ja turvapisteitä ensiavun antamiseen ja ohjaamaan väkivallan uhreja turvaan. Meidän tulee taata kuntouttavaa toimintaa ”lyömättömän linjan ” tyyppisille ryhmille.

Me siis tunnemme hyviä keinoja hoitaa ihmisiä ja asioita, mutta tarvitsemme riittävät resurssit hoitaa asioita. Turvakotien ja ympärivuorokautisen palvelevan puhelimen toiminnan tarvitsemien varojen leikkaaminen ei todellakaan saa Suomea taloudelliseen nousuun. Näiden asioiden laiminlyönti tulee äärettömän kalliiksi sekä inhimillisesti että jopa taloudellisesti.

Pakolaisvirtojen nousu Suomessa ja muualla Euroopassa tuo aikaisempaa vahvemmin esille asian kansainvälisen puolen. Sota raaistaa ihmistä – sisällissota erityisesti. Sen me tiedämme oman maammekin historiasta. Viimeaikaisessa sodankäynnissä tuhotoimenpiteiden ja raakuuksien kohdistaminen siviiliväestöön – erityisesti naisiin ja lapsiin on tuonut ihmisoikeuksien merkityksen vahvasti esille. Väkivalta on usein äärimmäistä seksuaalista väkivaltaa, joka on osa uudelleen noussutta vihaa naisia ja heidän oikeuksiaan vastaan.

Sen vastustaminen tekijöiden taustasta riippumatta on meidän kaikkien tehtävä. Se on taistelu, jota meillä ei ole varaa hävitä.

Rohkeaa kansainvälistä naistenpäivää!

***
Kuva: Lasse Keltto