Soten rakenteet saatiin vihdoin kuntoon: Työntekijät tietävät parhaiten, miten uudistus käytännössä onnistuu

Ammattiliitto JHL on tyytyväinen siihen, että historiallinen sote-uudistus on vihdoin valmis rakenteiden osalta. Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden pitää päästä mukaan päättämään, miten palvelut jatkossa pelaavat. Näin ammattitaitoinen henkilökunta pysyy alalla ja suomalaiset saavat parempaa hoitoa.
Eduskunta hyväksyi historiallisen sote-uudistuksen vihdoin keskiviikkona 23. kesäkuuta 2021. Päätös löi pisteen yli vuosikymmenen kestäneellä jahkaamiselle siitä, kuka järjestää tulevaisuudessa suomalaisille elintärkeät palvelut.
Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät kuntien vastuulta 21 hyvinvointialueen hoidettavaksi. Helsinki vastaa palveluista jatkossakin itse. Ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine näkee uudistuksen suurena mahdollisuutena.
– Sote-palveluiden tarve kasvaa tulevaisuudessa, kun väestö ikääntyy. Uuden sotemallin avulla pystytään kaventamaan terveyseroja ja tarjoamaan yhdenvertaisia palveluita eri puolilla Suomea, Niemi-Laine katsoo.
Palveluiden rakenteet on nyt saatu kuntoon. Seuraavaksi pitää miettiä, miten palveluiden sisältöä halutaan uudistaa. Paras tieto tästä on alan ammattilaisilla eli suurella joukolla esimerkiksi lähihoitajia, sairaanhoitajia ja vanhuspalveluiden työntekijöitä sekä tukipalveluilla, joihin kuuluu mm. laitoshuolto, ruokapalvelut, sairaalan tekniset ja välinehuolto. Heidän pitää päästä mukaan suunnittelemaan uudistusta, jotta se voi onnistua. Myös sosiaali- ja terveysvaliokunta korosti mietinnössään hyvän henkilöstöpolitiikan merkitystä uudistuksen toteuttamisessa.
– Kaikille on selvää, että sote-alalle tarvitaan uusia ja osaavia työntekijöitä. Myös nykyiset huippuammattilaiset pitää saada pysymään alalla. Tähän tarvitaan nyt hyvää henkilöstöpolitiikka. Se tarkoittaa myös palkoista huolehtimista. Soteen siirtyvän henkilöstön palkat on harmonisoitava kahden vuoden sisällä siirtymästä ja siihen on varattava erillinen rahoitus.
Niemi-Laine muistuttaa, että sairaaloissa ja palvelutaloissa voidaan hoitaa ihmisiä turvallisesti vain, jos tukipalvelut ovat kunnossa.
– Lähihoitajat, sairaanhoitajat, hoiva-avustajat ja lääkärit tarvitsevat laadukkaat tukipalvelut työparikseen, jotta hoito on hyvää ja työympäristö turvallinen. Tukipalvelut ovat tärkein mahdollistaja hoitotyössä. Niistä on pidettävä tiukasti huolta myös sote-uudistuksen yhteydessä. Päävastuu palveluista säilyy julkisella sektorilla, Niemi-Laine muistuttaa.
Lisätiedot:
puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772