Liikenneala: Uusi tartuntatautilaki määrää matkustamiseen tehostettuja koronatoimenpiteitä

Tartuntatautilain muutos määrää liikenteen palveluiden tarjoajat huolehtimaan toimenpiteistä koronan leviämisen estämiseksi. Muutos tuli voimaan 22.2.2021 ja velvoitteet ovat voimassa kesäkuun 2021 loppuun.
Aiemmin viruksen torjuntatoimenpiteet ovat olleet suosituksia ja siten vapaaehtoisia, mutta nyt toimenpiteet ovat lain nojalla pakottavia.
Yhtenäiset keinot varmistavat, että matkustaminen on turvallista, tartuntojen leviäminen saadaan estettyä ja liikennejärjestelmä pysyy toimivana.
Velvoitteet koskevat henkilömäärään katsomatta: bussi- ja taksiyrityksiä, raideliikennettä, varustamoita ja muita vesiliikenneyhtiöitä, lentoyhtiöitä sekä joukkoliikennettä ja muita henkilökuljetuksia. Samat toimet velvoittavat myös satamia, lentokenttiä ja matkustajaterminaaleja.
Tartuntatautilain perusteella velvoittaviksi tulevat toimenpiteet
- Asiakkailla on oltava mahdollisuus riittävän hygienian ylläpitämiseen kuten käsien puhdistamiseen. Esimerkiksi tarjolla pitää olla käsidesiä.
- Asiakkaille on annettava tartuntojen leviämistä estäviä toimintaohjeita, esimerkiksi riittävän etäisyyden ylläpitämisestä, käsien puhdistamisesta, kasvosuojusten käyttämisestä.
- Asiakkaiden ja matkustajien käytössä olevien tilojen ja pintojen puhdistamista on tehostettava. Kiinnitä huomiota myös tehokkaaseen ilmastointiin.
- Asiakkaiden oleskelu tiloissa ja liikennevälineissä on järjestettävä siten, että asiakkaat voivat olla riittävän etäällä toisistaan tilan tai liikennevälineen erityispiirteet huomioiden. Toimijoiden kannattaa hyödyntää THL:n suosituksia.
- Matkustajien liikennevälineisiin siirtymistä ja sieltä poistumista on ohjattava, jotta heillä on mahdollisuus pitää riittävät etäisyydet.
Uusilla säädöksillä halutaan tarjota matkustajille mahdollisimman turvallista matkustamista. Matkustamisen turvallisuuteen tulee myös itse panostaa eli muistaa turvavälit, käyttää maskia ja huolehtia käsihygieniasta.
Kuka valvoo?
Toimenpiteiden toteutumista valvovat yhteistyössä kunnat, aluehallintovirastot ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Ensisijaisesti puutteista hygieniassa ja riittävien etäisyyksien ylläpitämisessä tulee olla yhteydessä suoraan palveluiden tarjoajiin, esimerkiksi kuljetuksesta tai tiloista vastaavaan tahoon.
Toistuvista puutteista tulee ilmoittaa Traficomille. Jos hygienia-, etäisyys- ja matkustajavirran ohjaustoimet eivät ole riittäviä, Traficom voi tehdä päätöksen suurimman sallitun matkustajamäärän rajoittamisesta liikennevälineessä yli 10 hengen kuljetuksissa.
– Haluamme viimeiseen asti välttää sitä, että joutuisimme tekemään julkiseen liikenteeseen liittyviä rajoituspäätöksiä, siksi toimijoiden omat toimet ovat tässä avainasemassa, toteaa tiedotteessa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ylijohtaja Jarkko Saarimäki.
Näin teet Traficomille ilmoituksen havaitsemistasi toistuvista puutteista.
Sinua voisi kiinnostaa myös
- Satama-alalle neuvottelutulos
- Satama-alan uusi työehtosopimus hyväksytty – tällainen se on
- Tällainen on kunnallinen teknisen (TS-22) henkilöstön virka- ja työehtosopimus ja tuleva palkkaohjelma
- Ammattiliitto JHL:n uusi yksikkö kokoaa yhteen liikenteen, tekniikan ja energia-alan sopimus- ja ammattialatoiminnan