JHL TES-pöydässä: Työkeskusten työehdoista neuvotellaan jälleen

Sopimuskauden työryhmät on saatu määräajassa valmiiksi. Työryhmätyöskentely on ollut tehokasta ja tuloksellista. Sopimuksesta neuvottelevat JHL ja Palvelutyönantajat Palta.
TES-neuvottelut JHL:n ja Paltan välillä ovat jälleen käynnissä. Tällä kertaa pöydällä ovat työkeskusten työehdot. Neuvottelut käynnistyivät 8. tammikuuta ja viimeinen sovittu neuvotteluaika on perjantaina 22. tammikuuta.
– Isoja periaatteellisia asioita sopimusalan ja palkkaryhmärakenteen osalta on saatu ratkottua, toteaa vastaava sopimusasiantuntija Reetta Kuosmanen.
Työryhmän tulokset tuodaan osaksi tulevaa tes-ratkaisua, jolloin sisällöistä kerrotaan tarkemmin.
Työkeskusten ja sosiaalisiksi yrityksiksi muuttuneiden työkeskusten lyhyt sopimuskausi päättyy tammikuun lopussa. Uusista työehdoista neuvotellaan tammikuun aikana.
Neuvottelujohtaja Mari Keturi toivoo, että työryhmätyöskentelystä tutuksi tullut tekemisen meininki siirtyy myös neuvottelukierrokselle. Luottamusta ja luovuutta on pantu peliin molemmilta puolilta sopimuskauden aikana, joten nopeille ratkaisuille on hyvät edellytykset.
Lisätietoja
Vastaava sopimusasiantuntija Reetta Kuosmanen 050 461 9301
Neuvottelujohtaja Mari Keturi 050 461 9315