JHL: Lähityötä tekevät nostettava etusijalle työntekijöiden rokotusjärjestyksessä

Ammattiliitto JHL vaatii, että riskiryhmien rokottamisen rinnalle on rokotusjärjestyksessä priorisoitava etusijalle kaikki lähityötä tekevät, koko sote-henkilöstö sekä erityisesti asiakastyötä tekevät, kun rokotteita tulee lisää.
Suomessa rokotetaan STM:n rokotestrategian ja Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) suositusten mukaisesti. Koska rokotteita on saatu Suomeen rajoitetusti, on koronalle työssään altistuvien, iäkkäiden ja riskiryhmien rokottaminen ensin erittäin perusteltua.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL esittää valtioneuvostolle ja terveysviranomaisille, että rokotusjärjestyksen vaihe kolme eli työikäisten rokottaminen tulee aloittaa kaikista heistä, jotka työskentelevät lähityössä ja ovat erityisesti tekemisissä asiakkaiden, potilaiden tai hoidettavien kanssa. Tämä tarkoittaa muun muassa koko sote-henkilöstöä, varhaiskasvatuksen työntekijöitä, henkilökohtaisia avustajia, puhtaus-, kuljetus- ja turvallisuusalan ammattilaisia.
– Kaikkien lähityötä tekevien on saatava koronarokote mahdollisimman pian. He ovat arjen sankareita, jotka ovat turvanneet terveytensä uhalla koronapandemian aikanakin yhteiskunnan toimivuuden vaikeissa oloissa, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine linjaa.
Suomen koronarokotestrategian tavoitteet estää koronaviruksen vakavia tautitapauksia ja ennenaikaisia kuolemia sekä ylläpitää terveydenhuollon kantokykyä ovat erittäin kannatettavat. Näillä perusteilla on järkevää edetä rokotusjärjestyksessä riskiryhmien jälkeen lähityötä tekeviin.
– Lähityötä tekevillä on useita kontakteja muihin ihmisiin työvuorojensa aikana, jolloin riski saada koronatartunta on huomattavasti suurempi kuin etätyötä tekevillä. Etätyötä tekevät voivat odottaa vuoroaan turvallisemmin pidempään, Niemi-Laine sanoo.
Rokotusten kohdentaminen yksittäisiin ammattialoihin ei välttämättä onnistuisi logistiikan kannalta helposti, jos priorisointiryhmät muodostuisivat liian pieniksi. JHL:ssa näemme kuitenkin, että lähityötä tekevät ammattiryhmät ovat riittävän suuria ryhmiä, jolloin koronarokotusten kohdentamisesta ei juuri aiheutuisi logistisia haasteita.
Lisätietoja: JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4774