JHL jatkaa taistelua Destian palkkapoljentaa vastaan: Yhtiö ei suostu neuvottelemaan, ammattiliitto lakkoon juhannusviikolla

Destia pitää jääräpäisesti kiinni aikeistaan vaihtaa halvempaan työehtosopimukseen. Vaihto nirhaisee palkoista satoja tai jopa tuhat euroa vuodessa. JHL joutuu puolustamaan yhtiön työehtoja uudella lakolla. Ammattiliitto on valmis neuvottelemaan työehdoista nopealla aikataululla, mutta Destia kieltäytyy toistuvasti yhteistyöstä.
Ammattiliitto JHL joutuu aloittamaan uuden työtaistelun infra-alan jättiyhtiö Destiassa. Yhtiö aikoo mitä ilmeisemmin vaihtaa halvempaan työehtosopimukseen eikä suostu neuvottelemaan asiasta. JHL vaatii, että Destia neuvottelee tilanteesta liiton kanssa.
JHL julistaa Destian ja Oulun Energia Urakoinnin työt lakkoon 21.–24. kesäkuuta. Työtaistelu alkaa maanantaina 21.6. kello 00.0 ja päättyy torstaina 24.6. kello 24.00. Muiden liittojen työntekijät eivät tee lakonalaista työtä.
Lakon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Lisäksi lakosta on rajattu pois liikennevalojen ja sähköverkon vikapäivystys sekä Destia Railin työtehtävät.
JHL taisteli Destian työehtojen puolesta myös 8.–10. kesäkuuta. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine keskusteli ensimmäisen lakon aikana Destian johdon kanssa. Keskusteluissa riitti kauniita sanoja työehdoista, mutta yhtiön lupauksille ei ole katetta.
– Yhtiön johto vakuutti, että heidän ei ole tarkoitus laskea palkkoja. Pyysin lausunnon kirjallisena, mutta tähän Destia ei suostunut. Meidän on jatkettava taistelua, koska yhtiö ei sitoudu kunnolliseen palkkatasoon.
JHL on valmis neuvottelupöytään heti, kun Destia siihen suostuu. Niemi-Laine muistuttaa, että Destia on solminut JHL:n kanssa työehtosopimuksen, joka on voimassa vuoteen 2022 saakka.
Kylmää kyytiä työehdoille
Sopimuskikkailulla Destia puukottaa selkään myös omaa työnantajaliittoaan. Nykyään Destia on työnantajaliitto Paltan jäsen. Yhtiön toimitusjohtaja Tero Kiviniemellä on rautainen kytky toiseen työnantajaliittoon, Rakennusteollisuuteen (RT). Kiviniemi valittiin syksyllä 2020 RT:n hallitukseen. 2010-luvulla hän toimi RT:n puheenjohtajana.
– Toimitusjohtajan toiminta näyttää erikoiselta. Hän istuu RT:n hallituksessa samaan aikaan, kun hänen johtamansa yhtiö on tehnyt työehtosopimuksen toisen työnantajaliiton jäsenenä, Niemi-Laine sanoo.
Tällä hetkellä Destia noudattaa Paltan ja JHL:n välistä sopimusta. Destia aikoo liittyä infra-alan tesiin, jonka osapuolina ovat Rakennusteollisuus ja Rakennusliitto. Muutos tulisi voimaan alkuvuodesta 2022. Vaihto nirhaisee ansioista satoja tai jopa tuhat euroa vuodessa.
Destian omistamassa Oulun Energia Urakoinnissa palkkapoljenta on vielä tylympää. Siellä vuosiansioista katoaa jopa 10 prosenttia. Jos Destia vie sopimusshoppailun Oulussa loppuun asti, siitä tulee markkinahäirikkö Oulun ja Pohjois-Suomen alueelle. Yhtiö pystyisi jatkossa tarjoamaan verkkotöitä alueella polkuhintaan.
Lisätiedot:
Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
Sopimusasiantuntija Jussi Päiviö 040 578 5916