Allekirjoita vetoomus: Verovälttely saatava ripeästi aisoihin – Koronakriisissä kärvistelevä valtio tarvitsee veroeuroja entistä kipeämmin

Verovälttely syövyttää yhteiskuntaa kriittisellä hetkellä. Tuhkana tuuleen katoavilla miljoonilla voitaisiin palkata esimerkiksi yli 10 000 lähihoitajaa koronakriisiä hoitamaan.
Miltä kuulostaisi yli 10 000 uutta työpaikkaa sosiaali- ja terveyspalveluihin auttamaan Suomea selviämään koronakriisin kurimuksesta?
Tämä voisi olla todellisuutta, jos valtio saisi laariinsa verovälttelyn vuoksi menettämänsä eurot. Suomelta jää joka vuosi saamatta yli 430 miljoonaa euroa verotuloja verovälttelyn seurauksena, ja koronaepidemian keskelle rahat tulisivat tarpeeseen kipeämmin kuin koskaan.
Kun kaikkien verovälttelyn vastaisten toimenpiteiden vaikutukset lasketaan yhteen, nousee luku yli miljardiin euroon.
Asiaan kiinnittää huomiota #430-kampanja, jota koordinoi yritysvastuujärjestö Finnwatch. Kampanjan taustalla on joukko suomalaisia kansalaisjärjestöjä ja ammattiliittoja, myös JHL.
– Koronakriisistä seuraa yhteiskunnalle iso lasku, joka on jaettava oikeudenmukaisesti. Verovälttelyn kitkeminen ja veropohjan aukkojen tukkiminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan, sanoo JHL:n erityisasiantuntija Merja Launis-Ahtiainen.
14 000 siivoojaa, 11 6000 kiinteistönhoitajaa tai 10 000 lähihoitajaa
430 miljoonaa on valtiovarainministeriön laskelmien mukaan potti, jonka valtio saisi joka vuosi kokoon toteuttamalla tietyt toimenpiteet verovälttelyn torjumiseksi. Jos kaikkien verovälttelyn vastaisten toimenpiteiden verovaikutukset laskettaisiin mukaan, nousisi luku yli miljardiin euroon.
JHL:n laskelmien mukaan jo pelkästään 430 miljoonalla eurolla voitaisiin palkata
- lähes 14 000 keittiöapulaista tai
- yli 14 000 siivoojaa tai
- yli 12 000 lastenhoitajaa tai
- yli 11 600 kiinteistönhoitajaa tai
- yli 10 000 lähihoitajaa.
Tule mukaan laittamaan piste verovälttelylle
#430-kampanja vaatii päättäjiltä ripeitä toimia verovälttelyn kitkemiseksi kansallisesti ja kansainvälisesti.
Näitä toimia ovat muun muassa voitonsiirtojen estäminen veroparatiiseihin, veropohjan tiivistäminen niin ettei esimerkiksi ansiotuloveron välttely olisi mahdollista tulonmuunnon kautta sekä verotuksen läpinäkyvyyden edistäminen.
– Verojärjestelmän ongelmat ovat yleisesti tiedossa. Kun ne korjataan, verojärjestelmästä tulee oikeudenmukaisempi ja valtion vuotuiset verotulot kasvavat sadoilla miljoonilla euroilla, huomauttaa Merja Launis-Ahtiainen.
Sinäkin voit nyt vaikuttaa verovälttelyn kitkemiseen. Allekirjoita vetoomus päättäjille kampanjan verkkosivulla: 430.fi.
Laitetaan yhdessä piste verovälttelylle!
#430-kampanjassa ovat JHLn lisäksi mukana ay-liikkeestä SEL, SuPer, Tehy, Pro, Akavan Erityisalat ja Teollisuusliitto sekä SAK ja STTK. Kampanjaa koordinoi yritysvastuujärjestö Finnwatch. JHL tukee Finnwatchin tärkeää työtä.
Lisää aiheesta: Verovälttelijät pimittävät valtiolta 430 miljoonaa vuodessa – Potti kattaisi 10 000 lähihoitajan palkat