Uusi vuosi 2021 on toivoa täynnä

Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine lähettää terveisensä ja toivottaa hyvää uutta vuotta 2021 kaikille JHL:n tähtiammattilaisille!
Otan uuden vuoden 2021 vastaan ilolla. Se on täynnä toivoa paremmasta, uudesta, yllätyksistä ja kaikesta siitä, mitä mieli on aina toivonut. Kukaan ei jaksa uskoa enää siihen, että koronapainajainen jatkuisi. Ja miksi jatkuisikaan, sillä virukseen on olemassa rokote. Kunpa saisimme rokotteita mahdollisimman pian riittävän määrän kaikille. Voisimme alkaa elämään uutta normaalia, jonka uskon olevan lähellä vanhaa normaalia. Toki koronakriisistä on opittava uusia toimintamalleja. Jatkuvan oppimisen maailmassa olemme valmiita siihen.
Koronapandemian aikana on moni itsestään selvyys tullut näkyväksi ja kultaakin kalliimmaksi. Työyhteisöt ovat rankinlistoilla kivunneet numero ykkösiksi. Etätyössä on moneen kertaan ollut ikävä ”toimistokuukkelointia” eli sitä, että voi nopeasti vaihtaa työtovereiden kanssa ajatuksia ja sparrata ratkaisua. Sosiaalinen kontakti on muuttanut muotonsa digisosiaalisuudeksi. Vielä se ei ole täydellinen, mutta koronan aikana se on muuttunut työntekemisen muotona lähemmäksi uutta normaalia. Digisosiaalisuus on laittanut lähijohtamisen mallin uuteen kuosiin. Työntekijöiden on kyettävä suoriutumaan etätyössä samoista tehtävistä kuin normaalissa toimistotyössä. Haastavinta on ollut pitää työntekijöiden jaksamisesta ja motivaatiosta huolta. Onkin tärkeää, että johtamisessa johtajat ja esimiehet muistavat huoltaa itseään ja päivittää johtamiskykyä etäajassa.
Ihmiskunta on selviytynyt aina kriiseistä. Menetyksistä on noustu aina uuteen normaaliin. Jatkuva oppiminen vie meitä elämässä eteenpäin. Jatkuva oppiminen on kuin junankiskot, joilla matka ei pysähdy koskaan ellei liikkeen eteen tule suurta estettä. Este haittaa vain hetken ja jälleen kerran yhdessä siirrämme esteen pois.
Koronakriisissä esteiden poistajina ovat toimineet yhdessä monet ammattilaiset. Sairaaloissa moniammatillinen tiimi on auttanut toisiansa jaksamaan koronapotilaiden hoidossa. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa moniammatilliset tiimit ovat auttaneet toisiansa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen vuoksi. Vanhuspalveluissa moniammatilliset tiimit ovat turvanneet vanhusten hyvinvointia, terveyttä ja henkeä. Ravitsemusalan ammattilaiset ovat huolehtineet turvallisesta ruuan jakelusta ja puhtausalan ammattilaiset taas monenlaisten tilojen viihtyvyydestä ja hygieniasta.
Työnantaja ei ole lomauttanut eikä irtisanonut kriisin aikana. Tästä kiitos, mutta nyt olisi tarpeen työnantajan pitää huoli myös sote-henkilöstön jaksamisesta. Henkilöstömäärän on oltava sellaisella tasolla, että jokainen voi pitää lomansa ja vapaansa työhyvinvoinnin vuoksi.
Suomi ei ole pysähtynyt eikä pysähdy. Turvallisuuden ammattilaiset, poliisit, rajavartijat ja tulli sekä puolustusvoimat ovat pitäneet Suomen turvallisuudesta huolen koronasta huolimatta. Rajavartijoiden työ on keskittynyt sisärajaturvallisuuden terveysvalvontaan. Miehistöä ei ole ollut riittävästi hoitamaan perustehtäviä. Tavaraliikenne on turvannut suomalaisille elintarvikkeita. Suomalaiset ovat voineet matkustaa julkisella liikenteellä töihin. Suomi on selviytynyt erinomaisesti Sanna Marinin hallituksen ja opposition yhteistyöllä.
Toiveikkaana katson ensi vuoteen. Kesä on jo lähellä. Voi olla, että ensi kesä on jo uusi normaali, melkein kuin vanha normaali. Jos kesällä emme vielä pääsekään vapaasti laitumille, pääsemme varmasti jo syksyllä. Aina on toivoa ja huominen päivä on parempi.
Haluan kiittää ja toivottaa Suomen kaikille ammattilaisille onnellista ja toivorikasta uutta vuotta 2021!