Kunta-alan sopimukseton tila ajaa kohti kikyä 2

JHL odottaa, että kunta-alan neuvottelut voisivat jatkua pikaisesti. Mitä kauemmaksi ratkaisun tekeminen venyy, sitä vaikeammaksi tilanne muodostuu palkankorotusten ja kiky-tuntien poistumisen kannalta, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa.
Kunta-alan tes-neuvotteluja on käyty yli neljän kuukauden ajan tuloksetta. Jotta neuvottelut saadaan vihdoin tulokseen, tarvitaan neuvottelutaitoa. Lisäksi tarvitaan rutkasti kykyä nähdä, ettei sopimukseen pääsy anna kaikkea kaikelle, vaan kaikille yhtä paljon hyvää ja huonoa. Sellaista on neuvottelutoiminta. Se ei ole painostamista, hiljaisuutta neuvottelupöydässä ja huutamista julkisuudessa. Neuvotteluja ei käydä somessa, sillä liittojen aktiivit, jäsenet, eivätkä yleisö voi tietää, millaisista asioista neuvottelupöydässä on keskusteltu ja miten ratkaisuiden sisältöihin on päästy.
Mitä pidemmälle kunta-alan neuvottelut menevät, sitä enemmän on pelkona, ettei kunta-ala saa niin sanotun yleisen tason korotuksia eikä kiky-tunteja pois. Edessä on kunta-alan kiky 2: kiky-tunnit jäävät ja vanhoilla korotuksilla mennään seuraavat kaksi koronakriisivuotta. Ja tämähän sopii teollisuudelle. Julkinen maksaa eli julkisen työntekijän kukkarolla käydään.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 10.5.2020 todettiin, että runsaat neljä kuukautta sitten korotukset kenties tuntuivat kohtuullisilta. Palkansaajat olivat tinkineet omasta osuudestaan vuodesta 2017 lähtien niin sanotun kilpailukykysopimuksen seurauksena. Suuren yllätyksen kunta-alan neuvotteluihin toi koronapandemia. Maamme hallitus pääministeri Sanna Marinin johdolla joutui tekemään kovia toimenpiteitä ihmisten henkien suojelemiseksi talouden kustannuksella. Suomen ja koko maailman talousennusteet ovat sukeltaneet maalis–toukokuun aikana. Tässä vaiheessa elinkeinoelämästä ja työnantajista näyttääkin siltä, että nykyisten ennusteiden valossa useimmat sopimukset solmittiin sittenkin liian optimististen talousnäkymien valossa.
Keskustelu työehtosopimusten avaamisesta on lähtenyt liikkeelle Suomessa. Kilpailijamaissa kuten Saksassa työehtosopimuksiin on sisällytetty kriisilauseke. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos talous alkaa hiipua, palkkoja ja muita työehtoja voidaan palkansaajan kannalta heikentää. Eihän tämä heikennys olisi ensimmäinen kerta. Kaikki muistamme surullisen kuuluisan Sipilän hallituksen kilpailukykysopimuksen.
Nyt tarvitaan johtajuutta ja kykyä nähdä kunta-alan neuvottelupöydässä kokonaisuuksia. Ei ole oikeudenmukaista palastella kokonaista valtakunnansovittelijan ratkaisuesitystä ja kaivaa esiin ainoastaan huonoja kohtia. Ay-johtajilla on tässä kohtaa oltava kyky myös nostaa esiin hyvät asiat. Valtakunnansovittelijan tarjoama ratkaisuesitys oli kokonaisuus. Se olisi antanut hoitajille paljon tässä ja tulevaisuudessa ja myös kokonaisuudessa kaikki olisivat saaneet osansa.
Kunta-alan ratkaisua ei ole mitään syytä jarrutella vaan neuvottelut on saatava pikaisesti päätökseen.