Laki vammaisten itsemääräämisoikeudesta sisältää eettisiä ongelmia

Suomessa ollaan yhdistämässä kehitysvamma- ja vammaispalvelulakia, mutta hyvistä ja ponnekkaista yrityksistä huolimatta asia on edennyt hitaasti. Prosessissa riittää haasteita, joista yksi tärkeimmistä liittyy itsemääräämistä koskeviin kysymyksiin. Kuinka voimme varmistaa, että asiakkaan oikeudet ja työntekijän velvollisuudet eivät joudu keskenään ristiriitaan?

Itsemääräämisoikeuslaki turvaa vammaisen asemaa. Se antaa oikeuden määrätä omasta elämästä ja omasta hoidosta sekä tarvitsemistaan palveluista, mikä on myös valinnanvapautta. Mutta ongelmallinen tilanteesta tulee silloin, mikäli vammainen ei sairautensa vuoksi ymmärrä tekojensa seurauksia ja vastuita, mutta työntekijä ei taas voi puuttua tilanteeseen vahvan itsemääräämisoikeuden vuoksi.

Hankalia tilanteita ovat mm. ne, jolloin asiakas kieltäytyy terveydenhuollosta; esimerkiksi psykoottinen potilas menemästä hoitoon. Ongelmia seuraa myös silloin, mikäli asiakas päättää mennä baariin, vaikka hänen lääkityksensä kanssa alkoholinkäyttö voi olla vaarallista terveydelle. Peliriippuvainen saattaa tuhota oman taloutensa pelaamalla, tai huonokuntoinen potilas päättää lähteä matkalle, vaikka ei voisi pitää itsestään huolta. Esimerkiksi tämän tyyppisissä tilanteissa vammaispalvelualoilla on ollut haasteita.

Vaikka vahva itsemääräämisoikeus on hieno asia, ei se saa heikentää työntekijän tai potilaan läheisyydessä olevien tai hänen itsensä turvallisuutta. Itsemääräämislaki ei saa viedä työntekijältä välineitä tilanteen ratkaisuun. Pahimmassa tapauksessa työntekijä joutuu suojattomaksi; jopa oikeuteen tai vastuuseen heitteillejätöstä. Työntekijän ammatilliset vahvuudet tulee olla vahvat suhteessa työhön.

Kehitysvammalakiin tehdyt lisäykset koskien vammaisten itsemääräämistä ovat tärkeitä, mutta lakien yhdistäminen herättää lähinnä hämmästystä. Jo perustuslaki määrittää, että vammaisilla tulee olla samat perusoikeudet kuin kaikilla muillakin saman maan samanikäisillä kansalaisilla.

Kehitysvammalakia on täydennetty lailla itsemääräämisoikeudesta. Muutokset astuivat voimaan 10.6.2016. Uudistunut laki jättää kuitenkin vaikeasti tulkittavia kysymyksiä niin vammaisille henkilöille itselleen, kuin heidän kanssaan työskenteleville työntekijöille. Nämä kysymykset koskevat mm. asumiseen ja palveluihin sekä työhön osallistumiseen liittyviä oikeuksia, sekä oikeuksia osallisuuteen.

Perusteena kehitysvammalaissa ovat ihmisoikeudet ja ihmisarvo. Kehitysvammalain muutokset astuivat voimaan yhtä aikaa YK:n vammaissopimuksen kanssa, jonka Suomi ratifioi Euroopan maista viimeisimpien joukossa. Sopimus korostaa valtion velvollisuutta toimia oikeuksien edistämiseksi ja syrjinnän poistamiseksi. Sopimuksella edistetään, suojellaan ja taataan vammaisille henkilöille kaikki yhdenvertaiset ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Laki ottaa kantaa myös henkilön turvallisuuteen, vapauteen ja koskemattomuuden suojaan sekä osallisuuteen yhteiskunnassa sen täysivaltaisena jäsenenä.

Usein kehitysvammaisilla henkilöillä itsemääräämiseen liittyvät valinnat ovat tilannekohtaisia ja liittyvät jokapäiväisiin arjen asioihin ja toimintoihin. Silloin henkilön tukena tulee olla tuettu itsemäärääminen. Kehitysvammalain tarkoituksena on vahvistaa itsemääräämisoikeutta ja ehkäistä rajoitustoimenpiteiden (kuten kiinnipitäminen, aineiden ja esineiden haltuunotto, henkilötarkastus, poistumisen estäminen jne.) käyttöä ja varmistaa, että perusoikeuksia rajoitetaan vain silloin, kun se on hoidon ja turvallisuuden kannalta välttämätöntä. Tämä kaikki tulee hoitaa yhteisymmärryksessä ensisijaisesti asiakkaan kanssa. Jos henkilö ei pysty itse päättämään hoidostaan, on asiakkaan laillista edustajaa kuultava ennen hoitopäätöksen tekemistä.

Työntekijän velvollisuus on työskennellä asiakkaan hoidon ja kuntoutuksen tarpeesta lähtien, eettisesti kestävällä pohjalla tavoitesuuntautuneesti. Tavoitteena on edistää asiakkaan terveyttä ja hyvinvointia sekä ylläpitää sitä. Esimerkkinä ovat psyykkiset sairaudet, jolloin ihmisen oma arvio omasta itsestä ei ole valta- tai vastuusuhteessa realistinen: esimerkiksi henkilö ei ymmärrä sairautensa vaikutusta omaan toimintaansa ja kyvyttömyyden tilaansa. Silloin tarvitaan asiantuntemusta ja ammatillista arviota tilanteesta. Lääketieteellinen, hoidollinen ja kuntoutuksellinen ammatillisuus ovat pohja, joiden varaan hoitosuunnitelma laaditaan.

Kehitysvammaisten palveluja järjestetään erityishuoltolain nojalla silloin, kun muut tahot (mm. julkinen terveydenhuolto ja kunnalliset palvelut), eivät pysty palveluja tuottamaan ja asiakas niitä tarvitsee. Tällöin asiakas joutuu tilanteeseen, jossa hänen itsemääräämistään ja vapauttaan joudutaan rajoittamaan julkista valtaa käyttäen. Näin voi käydä tilanteessa, jossa on kyse asiakkaan itsensä tai ympäristön turvallisuuden takaamisesta. Tällöin täytyy myös toteutua asiakkaan oikeus parhaaseen mahdolliseen hoitoon ja turvallisuuteen.

Työntekijöiden ammatilliset oikeudet ja velvollisuudet eivät saa olla uhattuina. Eli esimerkiksi itsemääräämisoikeus ei saa kumota työntekijän ammatillisia oikeuksia tuottaa hyvää hoitoa asiakkaan sen hetkisestä hoidon tarpeesta lähtien.

Keskiössä on asiakkaan paras. Asiakas voi olla paras asiantuntija omassa elämäntilanteessaan, mutta ei sen ratkaisussa (esim. liittyen omaan hoitoon ja kuntoutukseen). Tarvitaan yhteistyötä ja avointa keskustelua hoidosta ja kuntoutuksesta niin työpaikoilla kuin myös asiakkaan ja hänen lähipiiriinsä kanssa.

Mielestäni silloin, kun teon seuraukset ovat nähtävinä terveyttä tai turvallisuutta uhkaavina asiakkaan elämäntilanteessa, täytyy toteutua oikeus hoitoon ja turvallisuuteen.

Parhaimmillaan laki itsemääräämisoikeudesta takaa sekä potilaan että työntekijän asemaa parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakkaan oikeudet hyvään hoitoon ja henkilökunnan velvollisuus tuottaa hyvää hoitoa tulee olla oikeassa suhteessa.

Päivitetty 20.11.2020 / Kuva vaihdettu