Hankintalakia pitäisi uudistaa EU-lainsäädännön mukaiseksi – Nykylinjaus vaikeuttaa kustannustehokasta palvelutuotantoa
Viime aikoina on käyty laajaa keskustelua julkisen sektorin in house -yhtiöiden asemasta. Mediatilaa ovat saaneet erityisesti elinkeinoelämän ja niiden etujärjestöjen ulostulot. Näiden viestien kärki on pelkistynyt siihen, että in house -yhtiöt ovat lähinnä veronmaksajien rahoja tuhlaavia markkinahäirikköjä, jotka vievät yksityisiltä elinkeinoharjoittajilta niille kuuluvat markkinat. Tällaisia näkemyksiä on syytä haastaa.
In house -yhtiöiden oikeudellinen asema perustuu pohjimmiltaan EU-oikeuteen, jonka kriteereitä Suomi on kansallisesti täydentänyt hankintalainsäädännössään. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat hankkia palveluita ilman kilpailutusta omistamiltaan tytäryhtiöltä, jos hankintalain mukaiset edellytykset täyttyvät. Tällöin puhutaan in house – tai sidosyksikköhankinnoista.
Saavuttaakseen in house -aseman osakeyhtiön pitää olla julkisten omistajiensa täysin omistama. Omistajilta edellytetään, että ne käyttävät määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa. Lisäksi edellytetään, että ne eivät saa myydä omistajiensa ulkopuolelle kuin korkeintaan 5 % ja enintään 500.000 euroa liikevaihdostaan.
Suomen hankintalainsäädännössä tämä ulosmyyntiraja on huomattavasti tiukempi kuin EU-direktiivin mukainen 20 %:n raja, jota noudatetaan lähes kaikissa muissa EU-jäsenvaltioissa. Ulosmyyntiä rajoittava sidosyksikkösäännös vaikeuttaa ja pahimmillaan jopa estää julkisyhteisöjen mielekästä yhteistyötä, vaikka sidosyksikköhankintojen tarkoitus nimenomaisesti on parantaa hankintayksiköiden mahdollisuutta kehittää yhteistyötään.
Julkisella sektorilla on oltava mahdollisuus tuottaa järkevästi ja tehokkaasti tarvitsemiaan julkisia palveluja. Tämän vuoksi hankintalakia tulisi yhtenäistää EU-lainsäädännön mukaiseksi ja ulosmyyntirajaa nostaa EU-lainsäädännön sallimaan 20 %:n määrään ja poistaa keinotekoinen 500.000 euromääräinen raja.
Kunnan tulee voida itse päättää tehtävistä, joita se itsehallintonsa nojalla ottaa päätettäväkseen. Perustuslain suojaamassa itsehallinnossa varmistetaan kansalaisten perusoikeuksien toteutuminen. Kuntalain mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa tehtävät ja järjestää laissa sille erikseen määrätyt tehtävät. Antaessaan kunnille valtuutuksen itse päättää miten ne palvelunsa tuottavat, kuntalaki antaa tietysti samalla kunnille mahdollisuuden käyttää hankintalain mukaisia in house -järjestelyjä palvelutuotannossaan.
Kuntalaki sisältää hankinta- ja kilpailusäännösten kanssa yhdenmukaiset määrittelyt in house -markkinoiden ja kilpaillun markkinoiden välillä, jolloin toiminta on läpinäkyvää ja se täyttää kilpailuneutraliteetin edellyttämät vaatimukset. Hyvinvointialueiden asema voidaan rinnastaa käytännössä kuntiin.
EU-oikeuden, Suomen perustuslain ja kuntia/hyvinvointialueita säätelevien erityislakien perusteella voidaan todeta, että kunnat ja hyvinvointialueet voivat tuottaa tarvitsemiaan palveluita in house -yhtiöidensä kautta, jos ne katsovan sen olevan tarkoituksenmukaista ja jos ne itse haluavat niin tehdä.
Julkisella sektorilla on vapaus ja valta päättää, miten se tuottaa vastuullaan olevat palvelut. In house -järjestely on yksi malli, joka on useassa tapauksessa osoittautunut tehokkaaksi, turvalliseksi ja huoltovarmuuden huomioivaksi tavaksi tuottaa julkisia palveluita kansalaisille. Julkisen sektorin tärkein tehtävä on tuottaa laadukkaita ja kustannustehokkaita palveluita kansalaisille. Elinkeinoelämän ja muiden intressiryhmien tarpeiden huomioiminen tulee arvojärjestyksessä tämän jälkeen. Tämä lainsäädännöstämme tuleva marssijärjestys ei julkisessa keskustelussa ole aina kovin kirkkaana näyttäytynyt.
Voit lukea aiheesta lisää JHL:n POSITIO-julkaisusta.