Sähköisissä palveluissamme on käyttökatko 15.10. klo 15–21. OmaJHL, omaYhdistys, koulutuksiin ilmoittautuminen ja jäseneksi liittyminen ovat pois käytöstä. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa!
Ammattiliitto on muutakin kuin työttömyyskassa
Aika ajoin kuulee nurinaa siitä, onko ammattiliiton jäsenyydestä mitään hyötyä ja mitä ihmettä se liitto oikein tekee, kun tähänkään asiaan ei saada mitään ryhtiä. Antoisimpia keskusteluhetkiä ovat olleet ne, joissa on päässyt jäsenen tai aktiivin kanssa vääntämään asiasta. Tällöin joutuu itsekin perustelemaan paremmin asioita ja nostamaan esille konkreettisia asioita, joita liitto on tehnyt eri asioiden eteen.
Kaikkihan ovat varmaan nähneet niitä luetteloita, joissa kerrotaan, mitä etuja liitto tarjoaa työttömyyskassan lisäksi, kuten työehtoneuvottelut, oikeusapu, neuvonta ja ohjeistus – muutamia keskeisiä mainitakseni. Monelle JHL:n jäsenelle tutuimpia etuja ovat tietenkin Motiivi-lehti ja muut konkreettiset jäsenedut. JHL tarjoaa näiden etuuksien lisäksi monille vapaaehtoisille toimijoillemme aineetonta hyötyä, mm. tasokasta koulutusta ja hurjan hienon vertaistukiverkoston. Olen huomannut, että osaamme yhdistää hyödyn ja huvin. Yhteisöllisyys ja me-henki syntyvät yhteisestä historiasta ja perustastamme kansanliikkeenä.
Vaikka ay-liike on ammatillistunut ajan saatossa ja arkikielessä liitto on yhtä kuin keskuskonttori Helsingissä, toiminta lähtee kuitenkin jäsenistöstä. Kansanliikkeen äänenä toimii edustajisto ja se linjaa, mihin suuntaan liitto kulkee ja mitä teemme vuosittain. Tämä linja ohjaa toimintaamme läpi organisaatiomme.
Suomen suurimpana julkisen alan liittona, jäsentemme toiveet ja näkemykset tietenkin poikkeavat toisistaan. Siksi liiton päättäjänä ja työntekijänä pitää kuulla näkemyksiä herkällä korvalla, mutta tarkistaa myös, kuinka laajaa kannatusta näkemykset saavat jäsenistössämme. Siksi me aluetoimistolla yritämme huolehtia keskusteluyhteydestä yhdistyksiemme kanssa. Yhdistyksien tuntemus jäsenistönsä työelämän arjesta on meille todella tärkeää.
Kansanliikkeen luonne erottaa meidät vakuutuslaitoksista, joilta asiakas saa ostamansa palvelun. Ammattiyhdistysliikkeen rikkaus on se, että jäsenet voivat halutessaan ja tarvittaessa vaikuttaa toimintaan ja saada konkreettisia muutoksia aikaiseksi. Toisinaan työpaikan arjessa pienikin asia saattaa aiheuttaa suurta mielipahaa. Kun asia otetaan yhdessä keskustelun alle, asia voidaan saada helpostikin korjatuksi.
Aina ei tietenkään voi voittaa. Toisinaan yritämme esimerkiksi vaikuttaa sellaisiin asioihin, joissa poliittisten päättäjien mielipidettä emme pysty muuttamaan. Yleensä juuri näitä asioita tuodaan esille, kun jäsenemme nurisevat liiton jäsenyyden hyödyttömyydestä. Usein olemme tällöinkin saaneet nostettua asian julkiseksi ja synnytettyä julkisuudessa keskustelua – ja ehkäpä jopa siten onnistuneet osittain lieventämään päätöksen vaikutuksia. Samankaltainen yhteiskuntavaikuttaminen tapahtuu myös monissa erilaisissa työryhmissä, joissa olemme mukana.
Työurani mieleenpainuvimpiin hetkiin on jäänyt yhdessä tekemisen hetket ja tietenkin mielenilmaukset, joissa mielestäni kiteytyy ammattiyhdistysliikkeen perusta.
Yhdessä olemme enemmän – Enemmän voimaa!