Pakko vai sopimusvapaus?
Harvoin saa kokea samanlaista kiinnostusta työmarkkinakysymyksiin kuin Helsingissä #STOP-mielenosoituksessa perjantaina 18.9., jolloin Suomen kolme keskusjärjestöä, AKAVA, STTK ja SAK, ryhtyivät yhteiselle asialle ja järjestivät massatapahtuman Helsingin keskustassa. Lehdistön ja viranomaisten antamien tietojen mukaan mielenilmaukseen osallistui noin 30 000 aktiivia. Ympäri maata järjestettiin vastaavia tilaisuuksia, ja myös niihin osallistuttiin runsaslukuisesti.
Sipilän hallitus pyrkii parantamaan maan kilpailukykyä, ja Sipilän mukaan tämä onnistuu parhaiten vähentämällä työn yksikkökustannuksia. Hallituksen ajatuksena on ollut sopia työmarkkinoilla työehtojen heikentämisestä niin, että Suomi saavuttaisi viiden prosentin kilpailuedun suhteessa esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan. Tätä silmällä pitäen Sipilä aloitti neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta hallituksen virkaanastujaisten yhteydessä viime keväänä. Aikataulu oli liian kireä ja agenda liian yksipuolinen, joten neuvottelut epäonnistuivat. Ammattiyhdistysten osalta vakaviin neuvotteluihin ei ollut mahdollisuutta, koska työnantajat piiloutuivat hallituksen selän taa eivätkä tuoneet omia aloitteitaan neuvottelupöytään. SAK:ssa ei ollut varauduttu sitoutumaan työehtosopimuksen heikentämiseen viittä prosenttia vastaavalla määrällä sopimuksen yhä ollessa voimassa.
Elokuussa hallitus teki yhdessä entisen valtakunnansovittelijan Juhani Saloniuksen kanssa uuden aloitteen. Ammattiyhdistykset esittivät 14.8. yhteisen ehdotuksen kysymyksineen, jotka pitäisi ratkaista neuvottelujen yhteydessä. Hallitus ja työnantajat ottivat ehdotuksen vastaan, mutta sitä ei lausunnon mukaan käsitelty ollenkaan neuvottelujen aikana. Työnantajajärjestöt pysyttelivät edelleen passiivisena eivätkä tehneet omaa ehdotustaan. Miksi?
Sipilän hallitus on koko ajan näyttänyt olevan työnantajapuolen asialla, eikä elinkeinoelämän keskusliitto EK ole tehnyt tilanteessa mitään. Ajatellaan kylmästi, että jos työnantajakustannuksia ei lasketa neuvottelupöydässä, hallitus hoitaa asian viemällä yksimielisesti läpi lakiehdotuksen, joka varmistaa työnantajien aseman. Siksi neuvottelut epäonnistuivat toisen kerran, ja hallitus ilmoitti, että se aikoo parantaa maan kilpailukykyä omilla keinoillaan.
Kyseinen hallituksen aloite ei antanut odottaa itseään, sillä muutaman päivän kuluttua esiteltiin lista toimista, joiden pohjalta lakiehdotus laaditaan. Suorien aineellisten kysymysten lisäksi lista sisälsi periaatteellisia haasteita.
Hallitus ilmoitti 8.9., että se aikoo muun muassa rajoittaa lomaoikeutta, mikä olisi kova isku julkiselle sektorille, jossa on viime vuosina sovittu pienemmistä palkankorotuksista ja vastaavasti vuosilomalakia paremmista lomaehdoista. Hallitus aikoo myös ottaa käyttöön sairausajan karenssipäivän ja laskea 2.–9. sairauspäivän sairauslomakorvauksen 80 prosenttiin palkasta. Nämä ovat tuntuvia leikkauksia nykyisestä.
Lisäksi hallitus aikoo muuttaa joitakin arkipyhiä palkattomiksi vapaapäiviksi, puolittaa ylityökorvaukset ja alentaa sunnuntailisiä 25 prosenttia. Muutokset toteutettaisiin pakottavalla lainsäädännöllä, mikä tarkoittaisi, että nämä uudet pelisäännöt muodostavat rajat sille, mitä työmarkkinoilla työehtosopimuksissa voidaan sopia. Muutosten on määrä tulla voimaan nykyisen sopimuskauden päätyttyä.
Kaikki tämä on täysin ristiriidassa työmarkkinoiden nykyisten käytäntöjen ja sopimusvapauden kanssa. Hallituksen suunnitelmat poikkeavat myös monista kansainvälisistä ILO-sopimuksista, joihin kansakunta on sitoutunut. Ne loukkaavat kansainvälistä periaatetta heikomman osapuolen suojelusta, ja lisäksi osa hallituksen ehdotuksista on perustuslain vastaisia.
Hallitus aikoo leikata työttömyyskassajärjestelmää radikaalisti ja heikentää työsopimuslain pykäliä, joten ei ole mikään ihme, että ammattiyhdistysliikkeen jäsenet reagoivat ja lähtevät kaduille.
Perjantain mielenosoituksella haluttiin puolustaa työmarkkinajärjestöjen oikeutta sopia vapaasti työ- ja virkaehdoista ja vastustaa hallituksen yksipuolista päätöstä pakottavasta lainsäädännöstä, joka heikentää palkansaajien työehtoja.
Ammattiyhdistysliike sanoo siis “ei kiitos” pakolle mutta “kyllä” neuvotteluille ja sopimiselle.
Tällä viikolla saamme nähdä, miten tilanne kehittyy. SAK:n päättävä elin ottaa kantaa tilanteeseen viikon aikana, ja oma liittohallituksemme arvioi tilannetta torstaina 24.9. Sipilä on antanut työmarkkinaosapuolille syyskuun loppuun asti aikaa esittää korvaava ehdotus hallituksen esitykselle.