Siirry sisältöön

SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmän ja hyvinvointialueiden uuden työehtosopimuksen rakentaminen käynnistyy lähiviikkoina 

Kunta-alalla yleiskorotusten maksatus on päässyt elo−syyskuun aikana täyteen vauhtiin. Lokakuun alussa maksuun tulevan järjestelyerän jakamisesta neuvotellaan parhaillaan. SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmän ja hyvinvointialueiden työehtosopimuksen rakentaminen on alkamassa. Pääsopijajärjestöt JAU ja Juko sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitävät kiinni tekemistään sopimuksista. 

Tiistaina 20.9. koolla ollut kunta-alan pääneuvotteluryhmä linjasi kesäkuussa solmitun kunta- ja hyvinvointialan sopimusratkaisun jatkoaskeleita. Työryhmät hyvinvointialueiden yleisen sopimuksen (HYVTES) ja SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmän valmistelemiseksi on nimetty. Työ alkaa aivan lähiviikkoina. 

– Hyvinvointialueiden tulevan henkilöstön työehtojen ja -olosuhteiden kannalta olennaiset valmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Ammattiliitto JHL on vahvasti sopimassa sekä HYVTESin sisällöstä että SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmästä. Etenemme sovitussa aikataulussa huolimatta siitä, että sote-alan työmarkkinatilanne velloo levottomasti, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine alleviivaa. 

Kesäkuun alusta voimaan tulleiden yleiskorotusten – 46 euroa, vähintään 2,0 %maksatus on päässyt vauhtiin elo-syyskuussa. Lokakuun alussa voimaan tulevan keskitetyn järjestelyerän (0,5 % kunkin sopimusalan palkkasummasta) kohdentamisneuvottelut ovat käynnissä kaikissa kunta-alan sopimuspöydissä ja ne saataneen päätökseen vielä syyskuun aikana.    

Sopimuskauden työ on lähtenyt käyntiin hyvässä hengessä ja rivakalla otteella. Olemme tyytyväisiä siitä, että sopimus on alkanut näkyä palkankorotuksina jäsenille ja lisäähän tulee jo lokakuussa, toteaa JHL:n neuvottelujohtaja Kristian Karrasch.   

Karrasch lisää, että hyvinvointialueiden luottamusmiessopimusten neuvottelut ja paikallisten sopimusten yhtenäistämisneuvottelut käydään vielä tänä syksynä. Palkansaajapuolella neuvottelijoita ovat JAUn ja Jukon hyvinvointialuekohtaiset neuvottelijat.  

Lisätietoja: 
puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772 
neuvottelujohtaja Kristian Karrasch, 040 728 9046