Uudistettu opas antaa vankan pohjan lääkehoidon parissa työskenteleville

Sosiaali- ja terveysalalla laajalti käytössä oleva Turvallinen lääkehoito -oppaasta on julkaistu uusi päivitetty versio.
Lääkehoidon turvallisuus on oleellinen osa potilasturvallisuutta. Potilaan kannalta turvallinen lääkehoito tarkoittaa sitä, että hän saa oikeaa lääkettä oikealla annoksella, ja että hän saa lääkkeensä oikeaan aikaan ja oikein annosteltuna.
Vuodesta 2006 käytössä ollut Turvallinen lääkehoito -opas ohjaa lääkehoidon käytäntöjä Suomessa. Nyt ilmestynyt uusi opas on järjestyksessään toinen päivitys alkuperäiseen.
Uudistettu versio on suunnattu edellisiä selkeämmin kaikille lääkehoitoa toteuttaville yksiköille, myös sosiaali- ja terveydenhuollon ulkopuolella.
– Tavoitteena oli laatia opas, josta on aidosti apua lääkehoitosuunnitelman laatimisessa ja lääkehoidon turvallisuuden varmistamisessa erilaisissa yksiköissä”, tiivistää projektipäällikkö Päivi Ruokoniemi Fimeasta.
Suunnitelma on kaiken a ja o
Päivitetyn oppaan ensisijaisena tavoitteena on tukea kaikkia lääkehoitoa antavia toiminta- ja työyksiköitä lääkehoidon jokaisessa vaiheessa.
Yhtenä lähtökohtana ja työkaluna tähän tarjotaan lääkehoitosuunnitelman mallipohjaa. Oppaasta löytyvät konkreettiset ohjeet siihen, miten ja miksi yksikön lääkehoitosuunnitelma laaditaan.
Lääkehoitosuunnitelma on terveydenhuollossa osa lakisääteistä laadunhallinnan ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanon suunnitelmaa. Sosiaalihuollossa se on osa omavalvontasuunnitelmaa.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea teki STM:n toimeksiannosta Turvallinen lääkehoito -oppaan päivityksen yhteistyössä Valviran ja Aluehallintovirastojen kanssa.
Tule kuulemaan mitä on turvallinen lääkehoito!
Turvallinen lääkehoito-opas tutuksi -webinaari järjestetään tiistaina 16.3.2021 klo 13–15.
Tilaisuudessa asiantuntijat Fimeasta, Valvirasta ja AVIsta vastaavat ennakkoon esitettyihin kysymyksiin, jotka liittyvät uuteen oppaaseen ja turvalliseen lääkehoitoon.
Webinaari on maksuton ja avoin kaikille turvallisesta lääkehoidosta kiinnostuneille. Ennakkoon ei myöskään tarvitse ilmoittautua.
Webinaaria voi seurata internetin kautta verkkolähetyksenä. Linkki lähetykseen julkaistaan ennen tilaisuutta täällä.
Webinaari myös tallennetaan ja se on myöhemmin nähtävillä Fimean verkkosivuilla.