Työeläkekoulussa pohditaan, miten eläkeikää lähestyvien työllisyys saadaan Suomessa nousuun

Työeläkekoulu-webinaarissa pohditaan, miksi yli 55-vuotiaiden on Suomessa vaikeampi löytää töitä kuin Ruotsissa. Länsinaapurissa vanhemmilla työntekijöillä on muun muassa vahva irtisanomissuoja.
Hallitus haluaa saada Suomen työllisyysasteen nousuun. Esimerkiksi eläkeikää lähestyvien työllisyyttä pitäisi parantaa, jotta tavoitteeseen päästään. SAK:n, STTK:n, Akavan ja Työeläkevakuuttajat Telan yhteisessä Työeläkekoulu-webinaarissa pohditaan ikääntyvien työllisyyttä ja muita päivänpolttavia kysymyksiä.
Webinaari järjestetään keskiviikkona 28.10.2020 klo 17.00–18.15 ja osallistuminen on maksutonta.
Suomessa yli 55-vuotiaiden työllisyys parantui 2010-luvulla, mutta tekemistä riittää yhä. Eläketurvakeskuksen tutkimusosaston päällikkö Susan Kuivalainen pohtii Telan verkkosivuilla, miksi Ruotsi onnistuu ikäihmisten työllistämisessä Suomea paremmin.

– Suomessa ja Ruotsissa erilaista on paitsi eläkejärjestelmä myös koko työelämä. Suomessa osa-aikatyö on vähäisempää ja irtisanomisturva on erilainen, kuvaa Kuivalainen. Ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomissuoja on Ruotsissa vahva.
Työeläkekoulu-webinaari on tarkoitettu palkansaajajärjestöjen luottamushenkilöille, työsuojeluvaltuutetuille, liittojen toimihenkilöille ja hallinnon jäsenille, aktiiveille sekä jäsenille. Tilaisuus on maksuton ja ilmoittautua voi tapahtumapäivään asti.
Työeläkekoulu-webinaari
Aika: keskiviikkona 28.10.2020 klo 17.00-18.15
Ohjelma
- 17.00-17.10 Eläkkeiden rahoitus, onko huolta huomisesta? Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja (Tela)
- 17.10-17.30 Miltä ikääntyvän työntekijän tulevaisuus näyttää tutkimuksen nojalla ja mihin suuntaan ollaan menossa? Onko toivoa, vai odottaako vain eläkettä? Susan Kuivalainen, osastopäällikkö (Eläketurvakeskus)
- 17.30-18.00 Paneelikeskustelu: Syksyn ajankohtaiset näkymät eläkeasioissa ja työelämässä.
- Sinikka Näätsaari, työura- ja eläkeasioiden päällikkö (SAK)
- Katri Ojala, johtava asiantuntija (Akava)
- Samppa Koskela, eläke- ja sosiaaliturva-asioiden asiantuntija (STTK)
- Paneelin vetäjä: Janne Pelkonen, erityisasiantuntija (Tela)
- 18.00-18.15 Kysy ja kommentoi chatissa – asiantuntijat vastaavat!
Kysymyksiä voi lähettää koko ohjelman ajan.
Sinua voisi kiinnostaa myös
- Mitä tartuntatautilain uudistus tarkoittaa työntekijälle ja keitä se koskee? – Tule kuulolle JHL:n webinaariin 26.1.
- Telan maksuton työeläkekoulu alkaa taas!
- Perhepäivähoitaja, tule kuulemaan miten työehtosi muuttuvat lokakuussa
- Meillä on #PainavaSyy toimia hallituksen kurjistuksia vastaan – tule mukaan jäsenwebinaariin 4.10.