Tampereen yliopiston yt-soppa kiehuu edelleen

Tampereen yliopiston yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet, ja prosessissa on siirrytty muutoskeskusteluvaiheeseen. Muutoskeskusteluissa käsitellään työntekijäkohtaisesti työsuhteen päättämiseen tai uusiin työtehtäviin liittyviä seikkoja. Pääluottamushenkilöiden näkemyksen mukaan muutoskeskusteluihin ja yhteistoimintaneuvotteluissa sovittuihin asioihin liittyy epäselvyyksiä.
Yhteistoimintaneuvotteluiden tarkoituksena on työnantajan ja työntekijöiden edustajien yhdessä neuvotella irtisanomisten vähentämisestä ja niiden seurausten lieventämisestä työntekijöille kaikin mahdollisin tavoin. Neuvottelussa työnantaja ilmoitti irtisanottavien lukumäärään vaikuttavan vähentävästi neuvottelujen piiriin kuuluneen henkilöstön irtisanoutumiset.
Tampereen yliopisto on kutsunut irtisanottavaksi 215 henkilöä, mikä on sama määrä kuin työnantajan syyskuisessa neuvottelualoitteessa ilmoittama henkilötyövuosien vähennystavoite. Työnantajan julkisuuteen ilmoittamat luvut peittävät nyt irtisanottavien kokonaismäärää keskittymällä siihen, että irtisanottavista 81 henkilölle tarjotaan uutta tehtävää. Uuden tehtävän tarjoaminen ei poista sitä tosiasiaa, että 215 henkilöä irtisanotaan 39 oma-aloitteisesti irtisanoutuneen lisäksi. Muutoskeskusteluiden käynnistyttyä vähennystavoite on käytännössä kasvanut 254 henkilöksi.
Tampereen yliopisto on tarjonnut muutoskeskusteluissa irtisanottaville uutta tehtävää kohtuuttomin ehdoin. Ilmoituksessa uuden tehtävän tarjoamisesta todetaan tarjouksen vastaanottamisen merkitsevän sitä, ettei irtisanomista vanhasta tehtävästä voi riitauttaa.
Työntekijöitä on muutoskeskustelussa pyydetty allekirjoittamaan asiakirja, jonka mukaan sähköposti-ilmoitus uuden työtehtävän vastaanottamisen harkinta-aikana merkitsee sitä, ettei vanhan työsopimuksen päättämistä voi riitauttaa. Työnantajalla on työsopimuslain 7 luvun 4 §:n mukainen uudelleensijoittamisvelvollisuus, eli työntekijää ei voi irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin. Työsopimuslain säännöksen mukaan työnantajan uudelleensijoittamisvelvollisuus ei rajoita työntekijän oikeutta riitauttaa tarvittaessa vanhaan työsopimukseen noudattamiseen tai päättymiseen liittyviä seikkoja. Näin ollen uuden työtehtävän vastaanottamiseen liittyvän asiakirjan ehto on kohtuuton, sisällöllisesti muutoskeskustelussa allekirjoitettavan tiedoksisaantoilmoituksen ulkopuolinen sekä lakiin perustumaton.
Lisäksi neuvottelussa on sovittu, että korotettu irtisanomissuoja laajennetaan koskemaan myös varaluottamushenkilöitä ja varatyösuojeluvaltuutettuja. Tästä huolimatta varatehtävässä toimiva on irtisanottu.
Pääluottamushenkilöt ovat pyytäneet työnantajaa neuvotteluun asian selvittämiseksi ja sen varmistamiseksi, etteivät työnantajan toimenpiteet kohdistu useampaan kuin 215 työntekijään. Työnantaja on kutsunut pääluottamushenkilöt neuvotteluihin yhdeksäs joulukuuta, jolloin suurin osa irtisanottavista työntekijöistä on jo saanut irtisanomisilmoituksen ja joutunut annetun määräajan puitteissa reagoimaan ilmoitukseen.
Pääluottamushenkilöt edellyttävät, ettei uuteen työsopimukseen tai sen vastaanottamisen ilmoitukseen lisätä ehtoja, jotka koskevat vanhaa työsuhdetta tai sen päättämisen riitauttamista. Pääluottamushenkilöt ovat perjantaina lähettäneet Tampereen yliopiston rehtorille kirjeen, jossa vaaditaan poistettavaksi kieltoa riitauttaa työsopimuksen päättyminen. Pääluottamushenkilöt toteavat, että työnantajan tulee poistaa mainittu ehto, ja tarvittaessa ehto tullaan riitauttamaan.
Lisätietoja
Arja Liikanen, pääluottamushenkilö, JHL, p. 0401901809, arja.liikanen@tuni.fi
Sinikka Torkkola, pääluottamushenkilö, JUKO, p. 0445252736, sinikka.torkkola@tuni.fi
Jorma Viikki, pääluottamushenkilö, TaYhy / Pro, p. 0503969638, jorma.viikki@tuni.fi