Jyväskylä tuli järkiinsä: Kaupunki peruu jättilomautukset, työntekijöiden jousto pelasti tilanteen

JHL iloitsee Jyväskylän päätöksestä, jonka ansiosta kaupungin työntekijät ovat välttymässä laajoilta lomautuksilta. Kiitos tilanteen ratkeamisesta kuuluu kaupungin työntekijöille, jotka ovat pitäneet palkattomia vapaita ja siirtyneet vapaaehtoisesti toisiin tehtäviin. JHL ja liiton aktiivit ovat vastustaneet voimakkaasti Jyväskylän hurjia säästösuunnitelmia.
Jyväskylästä kantautui tiistaina 17. maaliskuuta työntekijöitä ilahduttava uutinen. Kaupunki on luopumassa laajoista lomautuksista, jotka uhkasivat varhaiskasvatuksen työntekijöitä, koulunkäyntiohjaajia sekä kaupunginteatterin ja Jyväskylä sinfonian henkilökuntaa.
Kaupunki on löytänyt tuntuvia säästöjä muilla keinoilla. Kaupungin työntekijät ovat vaihtaneet lomarahoja vapaiksi, pitäneet palkattomia vapaita ja siirtyneet vapaaehtoisesti toisiin tehtäviin kaupungin sisällä.
Säästöt toteutuvat, jos varhaiskasvatuksen työntekijät ja koulunkäynninohjaajat hakevat sovittuja vapaita maaliskuun aikana. Samalla sovitaan siirtymisistä toisiin tehtäviin. Säästöjen toteutumista arvioidaan vielä maalis-huhtikuun taitteessa. Lomautuksia ei kuitenkaan kaavailla, vaan keinot pyritään löytämään muilla tavoin.
JHL ja liiton aktiivit ovat sitkeästi vastustaneet Jyväskylän säästösuunnitelmia. Paikalliset aktiivit käynnistivät #järkeäjyväskylä-kampanjan, joka vastusti suunniteltuja irtisanomisia ja lomautuksia.
Kaupunki kertoi vuoden 2020 kesäkuussa hurjista säästötavoitteista, joissa vaarana oli jopa 180 ihmisen irtisanominen. Liitto järjesti loka-marraskuussa 2020 Jyväskylässä kaksi lakkoa suunnitelmien vuoksi. Ammattiliiton mielestä kaupungin kaavailemat toimet olivat kestämättömiä ja lyhytnäköisiä.
Järkeä Jyväskylä –aktiiveille osavoitto: Lomautukset kutistuivat, irtisanomiset jäivät
Artikkelin avainsanoihin lisätty järkeäJyväskylä 24.5.2021 klo 9.14