JHL:n tilinpäätöksessä yllättävä miljoonasäästö: korona leikkasi kuluja, kun matkustaminen tyssäsi
Ammattiliitto JHL:n tulos vuonna 2020 oli taas vahvasti voitollinen. Suureen riemuun ei ole syytä, koska liiton keräämät jäsenmaksut eivät riitä kulujen maksamiseen. Tulevaisuudessa on tärkeää saada jäsenmäärä nousuun, jotta taloutta voidaan ennakoida paremmin.
Korona näkyi viime vuonna myös ammattiliitto JHL:n taloudessa. Kulut laskivat tuntuvasti vuoteen 2019 verrattuna. Lasku johtui pääasiassa koronapandemian aiheuttamista muutoksista. Muun muassa matkakulut ja jäsenille maksettavat korvaukset koulutusmatkoista olivat viime vuonna tuntuvasti pienempiä kuin yleensä.
Kertaluontoiset säästöt eivät merkittävästi muuttaneet liiton taloustilannetta. JHL:n jäsenmaksutulot eivät riittäneet kuittaamaan liiton toiminnan menoja. Toimintakuluja oli noin 1,4 miljoonaa euroa enemmän kuin jäsenmaksutuloja.
Jäsenmäärä tärkeää saada nousuun
Tilikauden 2020 tulos nousi plussan puolelle sijoitustuottojen ansioista. Sijoitustulojen jälkeen JHL:n tulos oli noin 25 miljoonaa plussalla.
– Liiton taloudelle on tärkeää, että jäsenmäärä saataisiin tulevina vuosina nousuun. Jäsenmäärän lasku korostaa JHL:n varallisuuden merkitystä liiton toiminnan turvaamisessa. Lisäksi toiminnan ja talouden suunnitelmallisuus selkeytyisi, jos jäsenmäärän vähenemistä saataisiin hillittyä, JHL:n talousjohtaja Jan Saarinen teroittaa.
Edustajisto hyväksyi JHL:n tilinpäätöksen kokouksessaan torstaina 27.5.