JHL:n kysely: Palkka, asiakkaat ja työkaverit ovat tärkeimpiä syitä, jotka saavat pysymään sote-alalla

Sote-alalla on tärkeää huolehtia ihmisten jaksamisesta ja siitä, että ammattilaiset saavat tehdä osaamistaan vastaavaa työtä hyvin johdetussa työpaikassa, JHL:n asiantuntija painottaa. Jäsenkyselyn perusteella tärkein syy alalla pysymiseen on kunnollinen palkka.
Sosiaali- ja terveysalalla tulee laittaa johtaminen ja työnjako parempaan kuntoon, jotta ammattilaiset jaksavat jatkaa alan töissä, JHL:n vastaava työelämäasiantuntija Anne Ranta sanoo.
– Työntekijöitä tarvitaan asiakaskunnan tarpeiden mukaisesti riittävästi ja ammattilaisten tulee saada tehdä koulutustaan vastaavia tehtäviä. Fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti kuormittavasta työstä pitää myös pystyä palautumaan, Ranta selventää.
Hoitajat eivät yksin ratko alan ongelmia
Koronapandemia pahensi alan ongelmia. Sijaisia oli välillä mahdotonta saada, lomia siirrettiin ja työntekijöitä siirrettiin koronajäljitykseen ja testaamiseen. Syksyllä julkisuudessa on puhuttu paljon hoitajapulasta.
Anne Ranta muistuttaa, että pelkästään hoitajien määrän lisääminen ei riitä. Sosiaali- ja terveyspalveluissa elintärkeää on, että niin kutsuttu palveluketju toimii. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että myös siivous- ja ruokapalvelut toimivat jouhevasti. Muuten hoitajien aika tuhraantuu pöytien pyyhkimiseen ja ruuan tarjoiluun.
Murskaava enemmistö vastaajista pitää työtään mielekkäänä
Ammattiliitto JHL teetti touko-kesäkuussa kyselyn, jossa selvitettiin mikä saisi sote-alan ammattilaiset pysymään alalla. Tärkeimmäksi tekijäksi nousi palkka, jonka mainitsi yli 54 prosenttia vastaajista. Miltei 53 prosenttia oli sitä mieltä, että asiakkaat saavat pysymään alalla. Myös työkaverit ja työn sisältö koetaan tärkeiksi.
Työkaverit ovat tärkeitä erityisesti nuorille vastaajille. 20–30-vuotiasta yli 58 prosenttia mainitsi työkaverit syynä pysyä alalla. Eläkeikää lähestyville asiakkaat olivat tärkein syy jäädä alalle. 60–70-vuotiaista vastaajista 63 prosenttia mainitsi asiakkaat syyksi pysyä sote-töissä.
Kyselyn perusteella näyttää selvältä, että työ alalla koetaan mielekkäänä. Vastaajista yli 83 prosenttia piti työtään mielekkäänä. Liki 69 prosenttia vastaajista koki myös työn imua.
JHL:n verkkokyselyyn vastasi yli 1 600 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista.