JHL tutkii HKL:n yhtiöittämispäätöksen laillisuuden

JHL tutkii, onko Helsingin kaupunginvaltuuston päätös HKL:n yhtiöittämisestä lainvastainen. Liitto vie asian oikeuteen, mikäli näyttöä lainvastaisesta päätöksenteosta löytyy.
JHL ryhtyy tutkimaan HKL:n yhtiöittämispäätöksen laillisuutta. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti yhtiöittämisestä 22.9.2021. Yhtiöittämispäätökseen sisältyy metrohenkilöstön siirtäminen omalla kauppakirjalla uuteen yhtiöön, mutta ei liiketoiminnan siirtämistä. Henkilökunnalta suostumusta siirtämiseen ei ole.
Työsopimuslaki kieltää työsuhteiden siirtämisen ilman henkilön omaa suostumusta. Poikkeuksena on liikkeenluovutus, mutta silloin pitäisi luovuttaa koko toiminnallinen kokonaisuus, myös liiketoiminta.
– Tämä asia on nyt selvitettävä perin pohjin. Teroitin kaupunginvaltuutetuille ennen päätöksentekoa, että HKL:n valtuuston päätösasiakirjat olivat kehnosti valmisteltuja, ja että asiat pitäisi ennen päätöksentekoa tarkistaa kunnolla. Tästä myös henkilöstöyhdistykset ovat puhuneet koko ajan. Tarvittaessa viemme asian oikeuteen, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
JHL:lle selvityspyynnön on esittänyt Raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistys JHL ry
Lisätietoja:
Raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistys JHL ry:n puheenjohtaja Petri Lillqvist, 040 844 2864