JHL: Kotihoidon uudistus vaatii satoja uusia työntekijöitä

Hallitus esittää iäkkäiden kotihoidon muuttamista ympärivuorokautiseksi. Ammattiliitto JHL pitää esitystä hyvänä, mutta huomauttaa uudistuksen vaativan satoja uusia työntekijöitä.
Maan hallitus esittää iäkkäiden kotihoidon muuttamista ympärivuorokautiseksi ja asumispalvelumuotojen päivittämistä. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kiittää uudistusta iäkkäiden turvallisuutta ja palvelutasoa kohentavaksi. Kotihoidossa on paljon huonokuntoisia vanhuksia, joiden paikka ei enää olisi yksin kotona.
Uudistus vaatii kuitenkin satoja uusia työntekijöitä. Hallitus on arvioinut henkilöstötarpeen lisääntyvän uudistuksen vuoksi lähes 700 henkilötyövuodella. Ammattiliitto JHL:n näkemyksen mukaan määrä ei mitenkään riitä, koska siinä ei ole riittävästi huomioitu yövuorosta tulevaa kuormittavuutta. Kotihoito on jo nykyisin erityisen raskasta työtä eikä ympärivuorokautiseksi muuttuminen helpota tilannetta.
– Kotihoidon henkilöstömäärät on kirjattava lakiin. Hallituksen on kohdistettava määrärahoja henkilöstön rekrytointiin, kouluttamiseen ja työhyvinvointiin. Tarvitsemme moniammatillisia tiimejä, eli lisää mm. sairaanhoitajia, lähihoitajia ja hoiva-avustajia sekä heidän tuekseen riittävät tukipalvelut, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine vaatii.
Henkilöstön saatavuus on vaarassa ja kotihoito kilpailee työvoimasta muiden alojen lisäksi palveluasumisen kanssa. Ministeri Kiuru on itsekin todennut, että menetämme työn kuormittavuuden vuoksi aivan liian monta kotihoidon työntekijää.
– Kotihoitoa on toteutettu aivan liian pitkään aivan liian pienellä henkilöstömäärällä ja käytännössä ilman valvontaa. Henkilöstö on uupunutta työtaakkansa ja resurssien puutteen vuoksi. Avoimia työpaikkoja ei saada täytettyä, Niemi-Laine kertoo tilanteesta.
Sote-alan koulutusten aloituspaikkoja on lisättävä ja rakennettava uusia muuntokoulutusväyliä. Näin saadaan koulutettua riittävästi henkilökuntaa turvallisen ja laadukkaan kotihoidon toteuttamiseen, missä henkilökunta ja asukas viihtyvät.
Lakiuudistuksen myötä iäkkäiden palveluiden valikoimasta poistuu kotipalvelu. Esitys ei ota selkeästi kantaa, miten kotipalvelun tuottamat palvelut jatkossa toteutetaan. JHL pitää erityisen tärkeänä, että tämä asia otetaan huomioon ja ikäihmisten saama palvelu ei tältä osin vähene vaan ennemmin paranee. Lisäksi on huomioitava, että laadukkaiden asumispalveluiden tulee olla aidosti kaikkien ulottuvilla myös kustannusten osalta.
Lisätietoja
Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772
Sinua voisi kiinnostaa myös
- Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille tähtiammattilaisille ja tasavallan presidentti Sauli Niinistölle!
- Helsingin yhteisjärjestö JHL: Kaupungin palkanmaksuongelmat ratkaistava viipymättä
- JHL: Uusi kunta-alan työehtosopimusratkaisu näyttää palkkatasa-arvolle tietä
- Julkiset palvelut auttavat kriisin yli – Niihin tarvitaan tukeva ja vakaa rahoitus, ammattiliitto JHL muistuttaa