JHL: Hoiva-avustajalla on paikkansa sosiaali- ja terveydenhuollossa
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että valtion riittämätön rahoitus hyvinvointialueilla on ajanut hyvinvointialueet jatkuvaan yt-neuvottelukierteeseen. Ne ovat alijäämän kattamisvelvollisuuden vuoksi turvautuneet erilaisiin säästötoimenpiteisiin. Hyvinvointialueiden tilanne ei ratkea eri ammattiryhmien välisellä riitelyllä vaan yhteisen näkemyksen löytämisellä.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi toteaa, että liitto jakaa henkilöstön huolen jaksamisesta jatkuvassa epävarmuudessa.
– JHL näkee, että tärkeitä keinoja henkilöstön jaksamisen tukemiseksi ovat hyvä ja osallistava henkilöstöhallinto yhdessä osaavien esihenkilöiden kanssa sekä selkeät ja koulutusta vastaavat tehtävänkuvat.
Keturi korostaa, että on tärkeää huomata kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollossa työtä tekevien ammattiryhmien arvo osana kokonaisuutta.
– Moniammatillinen tiimi mahdollistaa sen, että palvelusta tulee kokonaisvaltaisempaa. Vastakkainasettelun sijaan meidän pitäisi nähdä, miten eri ammattiryhmät tukevat toisiaan mahdollistaen laadukkaan hoidon ja hoivan.
Avustavasta ja tukipalveluhenkilöstä karsiminen lisää muiden työkuormaa
– On selvää, että kaikissa tilanteissa on varmistettava, että asiakas- ja potilasturvallisuus on kunnossa ja että ammattihenkilöitä on lain vaatima määrä vuorossa ja että työntekijöillä on työtehtäviinsä nähden riittävä suomen kielen osaaminen.
JHL:n sote-jäsenilleen aiemmin tekemään kyselyyn vastanneista 64 % oli sitä mieltä, että sote-alan töissä voitaisiin lisätä avustavaa henkilökuntaa työkuorman helpottamiseksi.
Vastaajat ehdottivat tukipalveluhenkilöstön lisäämistä useilla eri aloilla kuten vanhusten palvelutaloissa, sairaaloissa, lastensuojelulaitoksissa ja kotihoidossa. Vastaajien mukaan he voisivat avustaa esimerkiksi ruokahuollossa, pyykkihuollossa, siivouksessa, ulkoilutuksessa ja viriketoiminnassa.
Iso osa hoivasta on edellä mainittua perushoitoa. Sairaanhoitaja ja lähihoitaja ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Heillä on omat vastuunsa ja pätevyytensä ja siksi heidän koulutustaan ja pätevyyksiään pitää käyttää nimenomaan niissä töissä, joihin heidät on koulutettu. Kun työpaikalla on selkeät tehtävänkuvat eri ammattiryhmillä, työstä tulee joustavaa ja sujuvaa. Tämä lisää työn merkityksellisyyttä ja jaksamista.
JHL näkee, että hoiva-avustajilla ja tukipalveluhenkilöstöllä on tärkeä rooli laadukkaan hoitokokonaisuuden ja henkilöstön hyvinvoinnin tukemisessa. Heidän panoksensa tarjoaa myös konkreettisia ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöpulaan.
JHL-SOTE-kanta-Avustava-ja-tukipalveluhenkilosto.pdf
Lisätietoja:
JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi, 050 461 9315
Erityisasiantuntija Terhi Heikkilä, 050 4753 315
Lue myös:
Tulevaisuus on hoiva-avustajien! – Ammattiliitto JHL
Kärkihanke henkilöstöpula: https://www.jhl.fi/tietoa-jhlsta/vaikuttaminen/sosiaali-ja-terveyspolitiikka/#henkilostopula
Kannanotto säästöihin: https://www.jhl.fi/uutiset/jhl-sote-soten-pakkosaastot-vaarantavat-palvelut/

JHL-SOTE https://www.jhl.fi/tietoa-jhlsta/vaikuttaminen/sosiaali-ja-terveyspolitiikka/
JHL edustaa sote-aloilla 400 eri ammattinimikettä kuten lähihoitajia, hoiva-avustajia, sosionomeja, sairaanhoitajia, ensihoitajia, sosiaalityöntekijöitä, henkilökohtaisia avustajia, kodinhoitajia, tukipalvelutyöntekijöitä esimerkiksi välinehuoltajia, laitoshuoltajia ja ruokapalvelutyöntekijöitä sekä monia muita.
JHL pitää tärkeänä sitä, että sosiaali- ja terveydenhuolto huomioidaan kokonaisuutena. Kaikkien siinä toimivien ammattilaisten työ on arvokasta. Kaikkia tarvitaan.