Sähköisissä palveluissamme on käyttökatko 15.10. klo 15–21. OmaJHL, omaYhdistys, koulutuksiin ilmoittautuminen ja jäseneksi liittyminen ovat pois käytöstä. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa!
Ammattiliitto JHL:n painostustoimet saavat tukea Euroopan ammattiliitoilta
Ammattiliitto JHL on saanut kannustavan solidaarisuusviestin Eurooppa-kattojärjestöltä EPSUlta. Viestissä kannustetaan jatkamaan painostustoimia kunta-alan palkkojen nostamiseksi.
Euroopan julkisten palvelujen ammattiliittojen kattojärjestö EPSU ilmaisee tukensa JHL:n ja Jytyn (muodostavat neuvottelujärjestö JAU:n) painostustoimille kunta-alan työehtoriidassa.
Kirjeessä todetaan, että myös EPSU pitää valtakunnansovittelijan sovitteluesitystä täysin riittämättömänä. EPSU:n pääsihteeri Jan Willem Goudriaan kirjoittaa, että selvästikään kunta-alan henkilöstön uurastusta julkisten palvelujen ylläpitämiseksi pandemian aikana ole otettu huomioon millään tavalla. Hän rohkaisee JHL:n jäseniä jatkamaan painostusta kunnollisten palkkojen saamiseksi.
Euroopan julkisten palvelujen ammattiliittojen kattojärjestö EPSU ajaa julkisten alojen työntekijöiden asioita muun muassa Euroopan parlamentissa ja komissiossa. EPSU edustaa 8 miljoonaa julkisen palvelun työntekijää. Sen tavoitteena on parantaa julkisten alojen työoloja, edistää terveyttä ja turvallisuutta työpaikoilla sekä vahvistaa työntekijöiden oikeuksia.