Arkipäivän rasismia ei ole aina helppo havaita
Me, ketkä emme itse kuulu esimerkiksi kieli- tai kulttuurivähemmistöihin, emme välttämättä havaitse toimintaa, joka syrjii, loukkaa tai ylläpitää haitallisia stereotypioita. Sekään, että oman käytöksen tarkoitusperä olisi hyvä, ei poista vastuuta toiminnasta.
Aloitetaan pienellä aivojumpalla. Tämä rakastamani arvoitus saa ystäväni turhautumaan omaan ajatteluunsa yksi toisensa jälkeen. Näin se kuuluu:
Isä ja poika loukkaantuivat auto-onnettomuudessa, ja heidät kuljetettiin eri sairaaloihin. Kun poika vietiin leikkaussaliin, lääkäri sanoi: ”En voi leikata häntä, hän on poikani.”
Miten tämä on mahdollista?
Kun olet ratkaissut arvoituksen, voit tarkistaa vastauksen tämän kirjoituksen lopusta.
Arvoitus, ja varsinkin ne ystävieni lukemattomat ratkaisuehdotukset adoptioisästä isoisään, havainnollistavat mielestäni hyvin, miksi tällä hetkellä myös rasismia koskevassa keskustelussa painotetaan normatiivisen ajattelumme tunnistamista ja tiedostamista.
Normilla tarkoitetaan ajatusta siitä, millainen on tyypillinen kuva jostakin ihmisestä. Kun visualisoimme päässämme esimerkiksi opettajan, miltä hän näyttää?
Omaan mieleeni piirtyy heti kuva valkoisesta, hoikasta, keskiluokkaisesta heteronaisesta, jolla on nuttura päässä, eikä hänellä ole silmälaseja pahempaa vammaa. Kuinka monta normia löydät tästä mielikuvastani?
Tällä viikolla vietämme rasismin vastaista viikkoa. Teemana on tänä vuonna työelämän rasismi. Kampanja ”Tunnista, tiedosta, toimi” herättelee niin yksilöitä kuin organisaatioitakin tunnistamaan rasismia, tiedostamaan omat ennakkoluulonsa sekä toimimaan aktiivisesti rasismia vastaan.
Varsinkin romaniväestöön ja saamelaisiin kohdistuva rasismi on niin arkipäiväistä, että syrjivät käytännöt ovat tulleet pahimmillaan jopa osaksi yhteiskunnallisia rakenteita.
Romaninuoren työura saattaa tyssätä jo opiskeluvaiheessa, kun harjoittelupaikkaa ei löydy ja oppilaitos saattaa jopa keskeyttää nuoren opinnot sen vuoksi. Helmikuussa tapahtunut saamelaiskäräjälain uudistuksen kaatuminen taas osoittaa, ettei Suomi noudata kansainvälisiä sopimuksia alkuperäiskansan itsemääräämisoikeudesta. Historiamme saamelaisten pakkosuomalaistamisesta pilkkaamiseen viihdeteollisuudessa on Suomen häpeäpilkku.
Romaninuoren syrjintä tai saamelaisen identiteetin kieltäminen ovat esimerkkejä siitä, miten hiljaisesti hyväksyttyjä monet rasistiset ja syrjivät käytännöt ovat. Siksi niiden tunnistaminen ja tiedostaminen ei ole ainoastaan erittäin tärkeää, mutta myös haastavaa.
Rasistinen vihapuhe on vain jäävuoren huippu. Suurin osa syrjinnästä on hienovaraisempaa, ja siihen sortuu meistä jokainen.
Kävin muutama viikko sitten apteekissa hakemassa reseptilääkettä. Minua palveli työntekijä, josta nopeasti oletin, ettei hän olisi äidinkielinen suomen puhuja. Lähes huomaamattani aloin puhua oikein selkeää ja hidasta selkokieltä hänelle. Kun hän vastasi minulle täysin norminmukaisella puhekielellä, josta ei kuullut minkäänlaista aksenttia, halusin vajota tiskin alle. Hätäpäissäni jatkoin keskustelua esittäen, että outo puhetapani johtuisi jostain terveydellisestä ongelmastani. Vielä pahempi.
Tämä esimerkki kuvaa mielestäni hyvin, miten rasismi ja syrjintä usein perustuvat hyville aikomuksille.
Työelämässä syrjintä alkaa jo työnhaussa: hakijat, joiden nimi ei vastaa normia, kutsutaan haastatteluun harvemmin kuin muut. Suomen Punaisen Ristin mukaan yleisimmät työsyrjinnän muodot ovat työtovereiden tai esihenkilöiden asenteet, syrjintä etenemismahdollisuuksissa ja palkkaukseen liittyvä syrjintä. Töissä tai työnhaussa syrjintää kokeneesta väestöstä vain 7 % on ilmoittanut asiasta eteenpäin.
Meillä jokaisella on keinoja tehdä työelämästä yhdenvertaisempaa. Ensinnäkin on tärkeää kohdella kaikki työkavereita yhdenvertaisesti, eikä nähdä osaa heistä oman kulttuurinsa edustajina tai ”maahanmuuttajamaskotteina”.
On myös osattava kuunnella ja kuulla, kun työkaveri kertoo kohtaamastaan syrjinnästä tai rasismista. Valitettavan usein maahanmuuttajat kertovat, ettei heidän kokemuksiaan oteta vakavasti tai niitä vähätellään. ”Hän tarkoitti sitä vain hyvällä, älä ota itseesi.” Hyvät aikomukset kun eivät poista rasistisen käytöksen vahingollisuutta.
Haasteet maahanmuuttajien työllistymisessä nähdään lähes poikkeuksetta heidän omista puutteistaan johtuvina, vaikka todellisuudessa rakenteellisesti rasistiset työmarkkinat ovat suurin este työpaikan saannille.
Suomi tarvitsee tulevaisuudessa runsaasti työperäistä maahanmuuttoa. Yritetään yhdessä tehdä yhdenvertaisesta työelämästä Suomen seuraava käyntikortti, jotta tänne olisi houkuttelevaa tulla ja myös jäädä.
Alussa kertomani arvoitus on ollut yhtä vaikea kaikille tutuilleni taustasta riippumatta. Se kuvastaa sitä, että ennakkoluuloja on meistä jokaisella, eikä niitä tarvitse hävetä. Häpeä on huono muutoksen moottori. Tärkeää on siis tunnistaa ja tiedostaa oman ajattelunsa normit sekä aktiivisesti toimia niiden muuttamiseksi.
Muutos on jo hyvässä vauhdissa. Sain päähäni pyytää työpariani kysymään kyseisen arvoituksen 10-vuotiaalta tyttäreltään. Hän vastasi oikein sen kummemmin edes pohtimatta. Hänelle ratkaisu oli itsestään selvä.
Ja sitten se oikea vastaus arvoitukseen. Lääkäri oli pojan äiti.