JHL saavutti tavoitteensa sopimuskierroksella poikkeustilanteesta huolimatta

JHL:n jäsenten uusista työehdoista neuvoteltiin tänä keväänä koronan varjostamassa ilmapiirissä. Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine summaa blogikirjoituksessaan kulunutta sopimuskierrosta. Erityisen tärkeää oli se, että neuvottelutulos ei jäänyt syksylle.
Tammikuussa käynnistyivät JHL:n sopimusneuvottelut kunta-alalla, valtiolla ja yksityisillä aloilla. Sopimustavoitteet oli hiottu edellisenä keväänä liiton hallituksen kanssa. Pohjana käytettiin laajaa jäsenkyselyä. Oli hyvä olo, että sopimuneuvottelujen tavoitteet oli hyvin kaulittu ja käännetty. Työnantajallakin näytti olevan samat tavoitteet kuin palkansaajilla – kikyt pois ja palkankorotukset kuuluvat kaikille.
Neuvottelut sotki Kiinasta liikkeelle lähtenyt koronavirus, joka myöhemmin muuttui pandemiaksi. Suomi ja koko maailma meni maaliskuun puolivälissä sekaisin. Eräänä sopimusneuvotteluiltana tuli kutsu sosiaali- ja terveysministeriöön. Siellä kerrottiin karu totuus siitä, mistä viruksessa on kyse ja mitä viruksen leviämisestä seuraa. Toimenpiteet viruksen pysäyttämiseksi olivat massiivisia.
JHL siirtyi miltei saman tien etätyöskentelyyn. Halusimme turvata henkilöstön kyvyn tarjota palveluja jäsenillemme pandemian aikana. Toki ensisijainen tehtävä tässä kohtaa oli turvata työntekijöiden henki ja terveys. Samanaikaisesti sopimusneuvottelut siirtyivät etäkokouksiksi. Sopimusneuvottelut kunta-alalla vaikeutuivat. Maaliskuun lopussa totesimme, että neuvottelutulokseen oli vaikea päästä, koska joillakin oli tavoitteita, jotka eivät kohdanneet todellisuutta. Suomen talous oli menossa huonoon suuntaan maailman taloudellisen tilanteen vuoksi. Silti neuvottelupöydässä oli tahoja, joilla ei ole tietoa talouden huononemisen vaikutuksista kuntiin ja jäsentemme työpaikkoihin.
Kuntia ja kuntayhtymiä edustava työantajakeskusjärjestö Kuntatyönantajat KT oli valmis sopimaan koko ajan kiky-tunneista ja yleisen tason palkankorotuksista, vaikka taloudellinen tilanne oli heikkenemässä. Aprillipäivänä tapasimme valakunnansovittelija Vuokko Piekkalan vapaaehtoisen sovittelun äärellä. Sovittelu kesti aina vappuaattoon asti, jolloin kuntapääsopijoiden hallinnot saivat käsiteltäväkseen sovittelijan ratkaisuesityksen. Ratkaisuesitys oli hyvä. Kuitenkaan se ei mennyt läpi kaikkien pääsopijoiden hallinnoissa, vaikka ratkaisuesitys antoi paljon. Historiallista sinänsä oli se, että koko valtakunnansovittelijan sovittelu tehtiin etäyhteyksien kautta.
KT-neuvottelupöydässä saimme vihdoin tuloksen toukokuun lopussa. Neuvottelutulos oli sama kuin valtakunnansovittelijan ratkaisuesitys. Kikyt pois, yleisen tason palkankorotus, uusi sote-työehtosopimus sekä sekalinjainen ratkaisu, joka vie tasa-arvoisempaan suuntaan matalimpia palkkoja. Tämä oli JHL:n erityinen toive ja se toteutui. Lisäksi saimme palkkaohjelman, jota olimme tavoitelleet. Olimme myös jättäneet neuvotteluissa KT:lle JHL:n näkemyksen siitä, miten palkkaohjelma rahoitetaan. KT:n ratkaisusta puuttui kuitenkin hoitajille suunnattu erillinen koronalisä, joka oli valtakunnansovittelijan ratkaisuesityksessä. Toki alusta asti JHL vaati, että koronan vuoksi kaikkien ammattiryhmien olisi pitänyt saada koronaan liittyvää erillislisää.
JHL saavutti sen minkä oli jäsenilleen luvannut. Kiky-tunnit saatiin pois ja samoin saimme yleisen tason palkankorotukset. Saimme paljon muutakin, vaikka talouden tilanne paheni neuvottelujen aikana kokoajan. Tärkeää oli, että neuvottelut eivät siirtyneet syksyyn, sillä nähtävillä on, että syksystä on tulossa työmarkkinoilla vaikea.
Näissä sopimusneuvotteluissa ensimmäistä kertaa oli vakavaa maalittamista. Neuvotteluosaamisessa oli suuria puutteita joillakin järjestöillä ja se korvattiin haukkumalla ja mustamaalaamalla muita somessa.
On kohtuutonta, että sopimusneuvottelupöytään vietiin somen kautta jäseniä, joilla ei ollut harmaata hajua siitä, miten asioihin päädyttiin. Toivon, että seuraavalla neuvottelukierroksella uskalletaan neuvotella eikä laittaa ulkopuolisia arvioimaan huutoäänestyksellä ja mutulla neuvottelijoiden puolesta mitä sopimuksen tulisi sisältää. Tämä on mielestäni vastuullista neuvottelutoimintaa.
Nyt on aika rentoutua ja irrottautua hetkeksi lomalle. Hyvää kesää kaikille!