Palvelujen parantamista vai heikentämistä?
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistus vyöryy eteenpäin. Tänä keväänä järjestämis- ja itsehallintoaluelain luonnokset perusteluineen lähetetään lausunnoille lukuisille tahoille. Alueuudistukseen liittyvällä kotisivulla todetaan, että lausuntokierroksen jälkeen maamme hallitus päättää lakeja koskevasta yksityiskohtaisesta kannastaan. On siis jälleen vaikuttamisen aika.
Sote-uudistuksessa on hyvä muistaa, miksi kyseinen uudistus on tarkoitus tehdä. Uudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja ja parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta.
Sote-uudistuksella tavoitellaan kuitenkin myös säästöjä. Tavoiteltava säästösumma on huima, mistä tulisi käydä oma keskustelunsa. Toimenpiteet eivät saa johtaa juustohöyläleikkauksiin, koska säästöjä on mahdollista saada tekemällä asioita mahdollisesti toisin.
Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät ovat kehittäneet palveluja monissa kunnissa. Oman työn kehittämisellä on vaikutusta työhyvinvointiin ja jopa toimintamenoihin niitä hillitsevästi. Nämä asiat pitäisi näkyä sote-uudistuksen linjauksissa. Töiden kehittämistä on siis tehty, mutta valtakunnallisessa keskustelussa sille ei ole annettu painoarvoa.
Maamme hallituksella on vireillä muitakin suuria asioita kuin sote-uudistus. Yksi merkittävä asia on kuntien velvoitteiden karsiminen. Kun summaa tuon karsimisasian sisällön sote-uudistuksen kanssa, huomaa, että uudistuksissa on ristiriitaisuuksia.
Velvoitteiden vähentämiseen liittyvät linjaukset sisältävät mm. seuraavat asiat: vanhuspalvelulakiin liittyvien tiettyjen tehtävien poistaminen kuntien tehtävistä ja kuntien suunnitteluvelvoitteiden keventäminen. Nämä muutokset heikentävät mahdollisuuksia tehdä töitä laadukkaasti. Esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhuspalvelulakia muutettaisiin suunnitellusti, kunta voisi tehdä muutoksia ikäihmisten asumiseen kilpailutuksien myötä. Hoitava taho siis muuttuisi nykyistä herkemmin, koska laissa ei olisi enää kohtaa, jonka mukaan pitkäaikaisen hoitojärjestelyn muuttamiseen pitää olla erityisen painava ja perusteltu syy. Se tuo epävarmuutta työelämään ja ikäihmisten arkeen.
Myös kuntien vastuulla olevien suunnitelmien tekemistä halutaan karsia. Liipasimella ovat mm. lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ja suunnitelma ikääntyvän väestön sosiaali- ja terveyspalveluista. Tätäkään ei ole mietitty loppuun asti, koska suunnitelmat ovat tärkeitä linjaustyökaluja arkisessa työssä.
Onko maamme hallitus siis hankaloittamassa palvelujen toteuttamista samalla, kun se tavoittelee palvelujen saatavuuden ja laadun parantumista?