Vanhusten hoiva ja hoito on ammattilaisten työtä
Aikanaan sanottiin, että suomalaisen lähin omainen on viranomainen. Tulevaisuudessa voi olla niin, että vanhuksen lähin ja viimeinen omainen on postimies. Espoossa on nimittäin alkamassa kokeilu, jossa Postin työntekijät eivät vain kuljeta kotipalvelun asiakkaina olevilla vanhuksille ruokaa vaan myös lämmittävät sen ja laittavat esille. Myös seurustelua ja kevyttä kodinhoitoa on visioitu postilaisten tehtäväksi.
Vanhusten kotihoivaan tuntuu olevan tunkua muualtakin kuin vain Postin puolelta. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pohti mahdollisuutta tarjota pitkäaikaistyöttömille työtä vanhustenhoidossa täydellä palkalla. Tarjottu työ olisi myös pakko ottaa vastaan. Työ voisi olla ulkoilutusta, seurustelua ja kevyttä kodinhoitoa. Työtä, joka nyt usein jää tekemättä. Molemmat voittaisivat: sekä vanhus että merkityksellistä työtä saanut työtön. Todellinen win-win-tilanne, vai miten se nyt meni?
Vanhusten kotihoidossa eletään kiistämättä vaikeita aikoja. Työntekijöiden työpaine ja kiire pursuvat yli äyräiden ja tunnelmat ovat kuin uppoavassa laivassa – pelastukoon ken voi. Vanhusten kannalta tilanne on vielä heikompi, heillä kun ei ole mahdollisuutta vaikka työpaikan tai –uran vaihdokseen. Joskin se on aika teoreettinen mahdollisuus myös suurimmalle osalla työntekijöistä. Monet vanhuksista ovat käytännössä puolivankeina omassa kodissaan, jossa piipahtaa vaihtuva, väliin runsaslukuinenkin joukko työntekijöitä suorittamassa erinäisiä toimenpiteitä ilman, että vanhus olisi hetken huomion kohteena omana itsenään, ihmisenä eikä vain tekemisen kohteena.
Onko sitten vanhustenhoidon tulevaisuuden toivo Postin ja työttömien käsissä? Toivottavasti näin ei ole. Vanhusten hoito ja hoiva on ammattilaisten työtä. Toki sitä pitää uudelleen organisoida ja suunnitella ja ehkäpä ammattiryhmien välisiä raja-aitojankin olisi hyvä madaltaa, jotta palvelunsaajan tarpeet ohjaisivat toimintaa entistä enemmän.
Työttömillekin varmasti löytyy väylä hoivan ja hoidon töihin, mutta velvoittaminen ja tuleminen ammattilaisten sijaan ja rinnalle ei varmasti ihan heittämällä onnistu. En myöskään usko, että kukaan vanhus tai omainen haluaa, että ulkoiluttajana toimii henkilö, joka tekee sitä vastentahtoisesti työttömyysturvan karenssien pelossa.
Me JHL:ssä olemme suhtautuneet myönteisesti hoiva-avustajien koulutukseen ja heidän sijoittumiseensa erilaisiin hoivan ja hoidon tehtäviin. Tätä koulutusta on annettu jo nyt työvoimapoliittisena koulutuksena. Hoiva-avustajan koulutus ei ole tutkinto eikä heille oikein ole löytynyt paikkaa työmarkkinoilta. Se on sääli, varsinkin jos tämä väylä työelämään alkaa korvautua ilman koulutusta ja motivaatiota olevilla työttömillä.
Sosiaalipalveluissa tarvitaan lisää avustavaa henkilökuntaa ja henkilöstöryhmien välistä yhteistyötä, se on selvä. Siksi sen sijaan että velvoitamme työttömiä vanhustenhuoltoon, tarvitsemme toimivaa ja houkuttelevaa alan eri tasoista koulutusta, jolla saamme osaavaa ja motivoitunutta väkeä alan töihin. Silloin säilytämme myös tällä hetkellä alalla työskentelevien motivaation ja työn ilon. Vanhusten hoitaminen on ammattilaisten tekemää vaativaa ja vastuullista työtä, jota ei voi kevyesti uudelleen jakaa.