Että saisi asua kotona elämänsä loppuun asti
Monen ikäihmisen unelma olisi saada asua kotona mahdollisimman pitkään, ehkä jopa välttää laitoshoito kokonaan. Mutta millä tolalla kotihoito tällä hetkellä on? Tästä tärkeästä aiheesta, vanhusten kotihoidosta, oli mielenkiintoinen artikkeli viime sunnuntain Helsingin Sanomissa.
Kun ihminen ikääntyy, hän usein kaipaa yhä enemmän turvallisuuden tunnetta ympärilleen. Että kotona käy joku luotettava, kun omat hoksottimet eivät enää pelaa entiseen malliin. Että joku tulee apuun, jos kaatuu tai putoaa sängystä. Että saa ruokaa. Lämpimänä jopa. Ja sitten että joku olisi seurana silloin kun itse ei enää pääse kotoa omin avuin. Se perinteinen toivomus – että laitettaisiin pöytä koreaksi ja juotaisiin hyvät kahvit.
Kahville kotihoidossa työskentelevät eivät kuitenkaan juuri ehdi. Vanhustenhoidossa pelataan nollasummapeliä: minuutti lisää asiakkaalle A on pois asiakkaalta B. Minuutti lisää asiakkaalle A kasvattaa kyseisen asiakkaan laskun loppusummaa. Työntekijät uupuvat työtaakan alle, ja eettinen stressi on jatkuvasti läsnä. Ei ole aikaa kohdata ihmisiä, on tehtävä vain se, mikä on ennalta määritetty. Ja olisi vielä osattava ratkoa monimutkaisia tietosuojakysymyksiä; omaiset useimmiten tekevät ikääntyneiden omaisiensa eteen huomattavan paljon, mutta mistä kaikesta heidän kanssaan voi puhua?
Valtion talousvaikeudet on saatettu kaikkien tietoon. Jaossa on vain niukkuutta, ja joskus tuntuu, ettei sitäkään. Ikäihmisten asialle ilmoittautuu varmasti taas moni tänäkin keväänä. Kenties joku innostuu puolustamaan myös heitä, jotka tekevät päivittäin työtä taatakseen ikäihmisille inhimillisemmän elämän. Ja jos jotain saisi toivoa, niin ehkä sellaisia päättäjiä, jotka lähtisivät ihan toden teolla kehittämään vanhustenhoitoa.
Ja lopulta: olemmeko me todella niin köyhiä, ettei meillä ole varaa pitää huolta vanhuksistamme? Että meidän kannattaa päästää kotihoidossa työskentelevät uupumaan ja alaa vaihtamaan? Helsingin Sanomissa haastateltu Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä huomauttaa, että yli 90-vuotiaista enemmistö asuu yhä omassa kodissaan. Hoitolaitokseen siirrytään yleensä vasta noin kolme kuukautta ennen kuolemaa.
Ei kuulosta minusta liian kalliilta.