Siirry sisältöön

JHL vaatii: Jyväskylän pitää pysäyttää hurjana käyvä yt-mylly ja nostaa veroja maltillisesti

Jyväskylä käy parhaillaan yt-neuvotteluja, joissa on väläytelty lähes 200 henkilötyövuoden vähentämistä. Veroprosentin maltillinen nosto laittaisi kaupungin talouden parempaan tasapainoon kuin julmat henkilöstövähennykset, korostaa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Henkilökunta odottaa Jyväskylän yt-neuvotteluiden tulosta pelonsekaisin tuntein. Neuvotteluiden kuluessa on puhuttu jopa liki 200 henkilötyövuoden vähennyksistä.

Henkilökuntaa uhkaavat niin irtisanomiset, osa-aikaistamiset kuin lomautuksetkin.
Kaupunki perustelee yt-intoa muun muassa koronatilanteella, joka on kurittanut kuntien taloutta. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa, että kasvava työttömyys tulee kalliiksi.

– Koronan keskellä on tärkeää pitää ihmiset töissä. Työttömyys ja lomautukset näkyvät nopeasti kuluina, kun työttömyysmenot lähtevät laukalle.

Korona kelpaa Jyväskylässä syyksi henkilökunnan kurittamiseen, koska kyseessä on poikkeuksellinen kriisi.

Sen sijaan veroja ei koronan takia voi kaupungissa nostaa, koska kyseessä on poikkeuksellinen kriisi. Näin järkeilee Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto talousarvioesityksessään.

Päivi Niemi-Laine hämmästelee, miksi Jyväskylä ei edes harkitse veronkorotusta. Kaupungin veroprosentti on ollut nykyisellä tasollaan jo vuodesta 2014.

– Puolen prosenttiyksikön nosto tarkoittaisi keskimäärin noin viiden euron lisämenoa kuussa. Se on kohtuullinen hinta siitä, että kaupungin työehdot ja palvelut säilyvät.

Niemi-Laine perää Jyväskylältä malttia yt-neuvotteluihin. Hän muistuttaa, että hallitus on luvannut kunnille rahoitusta, jolla koronamenot kuitataan.

Kaupungin työntekijät joutuvat vielä odottamaan kohtaloaan. Kaupungin yt-neuvottelut päättyvät 27. lokakuuta. Jyväskylän kaupunginvaltuusto päättää ensi vuoden talousarviosta 23. marraskuuta.

Seuraa Jyväskylän tapahtumia somessa tunnisteella #järkeäjyväskylä.

Lisätiedot:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772