Arkean armoton leikkauslinja uudelleen agendalla – JHL aloittaa Arkeassa lakon keskiviikkona 17. marraskuuta

Turun kaupungin omistama Arkea Oy kaavailee taas työnantajaliiton vaihtoa ja työntekijöiden siirtoa halvempien työehtosopimusten piiriin. Kaupungin konsernijohto on antanut suunnitelmalle siunauksensa. Aiemmin sovittu säästöohjelma ei johtajille enää riitä. Ammattiliitto JHL:n ja Arkean väliset keskustelut eivät ole tuottaneet tulosta. JHL on pakotettu lakkoon säädyllisten työehtojen puolesta.
JHL on tehnyt yhdessä Arkean työntekijöiden kanssa yhtiölle useita säästöesityksiä, mutta kiinteistö- ja ruokapalveluita tuottava Arkea Oy:lle ne eivät ole kelvanneet. JHL ei voi suostua Arkean aikomuksiin sopimusshoppailla itselleen halvempi työehtosopimus. Yhtiö aikoo heikentää rajusti yli 1 000 hengen työehtoja. JHL:llä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa lakko.
Lakko alkaa keskiviikkona 17. marraskuuta kello 12.00. Se koskee kaikkea työtä, jota JHL:n jäsenet tekevät Arkeassa. Lakkoa rajataan niin, että se ei vaaranna kenenkään henkeä, turvallisuutta tai omaisuutta.
Lakko näkyy esimerkiksi päiväkotien ja koulujen ruokailuissa, koska Arkea toimittaa ateriat esimerkiksi Turun kaupungin päivähoitoyksiköihin, perus- ja ammattikouluihin ja lukioihin.
– Ammattiliiton tehtävänä on huolehtia siitä, että työstä saatava palkka riittää kunnolliseen elämään. Arkea on palannut uudestaan työntekijöitä kurittavalle sopimusshoppailun linjalle. On järkyttävää, että Turun kaupungin päättäjät ovat antaneet siunauksensa tällaiselle toiminnalle eivätkä ole esittäneet keinoja tilanteeseen, esimerkiksi lisärahoitusta. On valitettavaa, että turkulaiset joutuvat kiistassa kärsimään, mutta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa tässä tilanteessa, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine painottaa.
Turun kaupungin omistama Arkea Oy suunnittelee vaihtavansa nykyisen työehtosopimuksensa halvempaan. Sopimusshoppailu tiputtaisi entisestään pienipalkkaisten työntekijöiden kokonaisansioita 15–30 prosenttia tehtävistä ja työajoista riippuen. Työehtojen heikentäminen ei paranna palveluiden laatua eikä lisää tuottavuutta.
JHL korostaa, että liitto on valmis jatkamaan työtaisteluita, jos Arkea ei peru suunnitelmiaan työehtojen heikentämisistä.
JHL taisteli edellisen kerran Arkean työehtoshoppailua vastaan kaksi vuotta sitten. Tällöin työehtoshoppailu saatiin kuriin kahden lakon voimin.
– Olemme valmiita tälläkin kertaa puolustamaan jäsentemme työehtoja loppuun saakka, puheenjohtaja Niemi-Laine korostaa.
Lisätiedot:
Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
Aluepäällikkö Maaret Laakso 040 5444 887
Seuraa Arkean tilannetta: jhl.fi/armotonta-arkea
Muokattu 17.11. klo 8.07: täsmennetty lakon kohdetta