Maksuttomia tapahtumia työttömille – tule kohtaamaan muita samassa tilanteessa olevia!
JHL järjestää syksyn aikana työttömille jäsenilleen kohtaamistapahtumia ympäri Suomen. Maksuttomissa tapahtumissa jaetaan vertaistukea ja keskustellaan työnhausta.
Ammattiliitto JHL:n TYKO-hanke järjestää tänä syksynä Tatsi ry:n kanssa monipuolisia ja innostavia työttömien kohtaamistapahtumia eri puolella Suomea.
Vertaistuellisissa tapahtumissa pääset keskustelemaan, osallistumaan mielenkiintoisiin työpajoihin ja saamaan arvokasta tietoa työnhausta sekä itsensä kehittämisestä.
Työttömien kohtaaminen eli TYKO-hanke on JHL:n osallistuvan budjetoinnin kokeiluhanke, jonka tavoitteena on palvella ja aktivoida työnhakuvelvoitettuja jäseniämme.
Tule rohkeasti mukaan ilmaisiin tapahtumiin!
Kaikki TYKO-tapahtumat ovat maksuttomia. Ne on tarkoitettu työnhakuvelvoitetuille, osa-aikaisesti työskenteleville ja työelämän ulkopuolella oleville jäsenillemme.
Tule mukaan kohtaamaan muita samassa tilanteessa olevia! Katso tarkemmat tiedot tapahtumista Tatsin sivuilta tai tapahtumakalenteristamme.
Huomaathan, että osaan tapahtumista pitää ilmoittautua ennakkoon.
Tiesithän, että olet oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen, jos olet ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon ja saat työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa, eikä sinulla ole ansiotuloja.