JHL on huolestunut Suomen kokonaisturvallisuudesta – Etelä-Karjalan pelastuslaitos lomauttaa kaikki työntekijänsä
Ammattiliitto JHL vaatii Orpo-Purran hallitukselta lisää rahaa Suomen kokonaisturvallisuuteen. Rahapula vaarantaa tärkeän toiminnan: esimerkiksi Etelä-Karjalan pelastuslaitos on ilmoittanut lomauttavansa kaikki työntekijänsä.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström toteaa, että hyvinvointialueilla on keskeinen rooli Suomen kokonaisturvallisuuden ylläpitämisessä. Ne vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä pelastustoimesta, jotka ovat yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja.
– Heidän tehtävänsä on turvata näiden palvelujen jatkuvuus kaikissa olosuhteissa, mukaan lukien kriisit ja poikkeusolot. Pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra eivät ole ymmärtäneet kokonaisturvallisuuden käsitteen sisältöä oikein. Pelastustoimi ja sosiaali- ja terveyspalvelut ovat rujojen säästöjen kohteena. Samalla on siis leikattu turvallisuudesta.
Pelastajien työn perimmäinen tarkoitus on onnettomuustilanteissa ihmishenkien pelastaminen sekä onnettomuuksien eskaloitumisen estäminen ja omaisuuden turvaaminen. Tärkeää on myös onnettomuuksien sekä ympäristövahinkojen ennaltaehkäisy ja siten kokonaisturvallisuuden parantaminen.
– Heidän työnsä on laaja-alaista turvallisuustyötä, joka kattaa sekä äkilliset hälytystehtävät että ennaltaehkäisevän neuvonnan. Useat pelastajat toimivat ensihoitajina ja antavat ensivastehoitoa kiireellisissä hälytystehtävissä silloin, kun ensihoidon resurssit eivät riitä tai pelastusyksikkö on lähinnä oleva yksikkö, Pelastus- ja ensihoitoalan Unioni JHL:n puheenjohtaja Petteri Häyrinen sanoo.
– Suomi elää kriisin keskellä. Pelastustoimen keskeinen tehtävä on ennakoida ja varautua suuronnettomuuksiin sekä poikkeusoloihin. Miten tämä tehtävä hoidetaan, jos muutenkin vähäiset pelastajaresurssit ovat ajettu alas juuri suuronnettomuuden hetkellä tai poikkeusolojen aikana?
Lisätietoja:
puheenjohtaja Håkan Ekström, JHL, 040 828 2865
puheenjohtaja Petteri Häyrinen, Pelastus- ja ensihoitoalan Unioni JHL, 040 545 8523