Ei vielä läpimurtoa energia-alan neuvotteluissa

Perjantain 17.3. neuvottelurupeama ei tuonut energia-alan sopimusratkaisua lähemmäs maalia. Osapuolet ovat koolla myös viikonloppuna.

Neuvotteluja käytiin isojen neuvottelukuntien kesken, mutta yhteisymmärrykseen on vielä matkaa.

- Jo aiemmin esillä olleet hankalat asiat ovat edelleen kummallekin osapuolelle melkoisia kynnyskysymyksiä. Perusteluja niihin käytiin jälleen läpi puolin ja toisin, JHL:n energiasopimuksen neuvottelija sopimusasiantuntija Kari Lehtinen kertoo.

Lehtinen jatkaa, että jatkossa on syytä käsitellä työehtosopimusta kokonaisuutena, jotta neuvotteluissa päästäisiin eteenpäin.

- Työantajalta on luvassa maanantaina esitys, ja nyt viikonlopun aikana neuvottelukunnat ovatkin koolla hiomassa omia vastaesityksiään.

Armonaikaa uuden tessin syntyyn - nykyisen sopimuksen puitteissa - on alle puoli kuukautta. Nykyinen Energia-, ICT- ja verkostoalan tes umpeutuu 31.3.

Jos neuvotteluosapuolet eivät pääse määräaikaan mennessä yksimielisyyteen työehtosopimuksen tekstitarkennuksista ja palkankorotuksista, siirrytään niin sanottuun sopimuksettomaan tilaan.

Sähköalan tessin (Energia – ICT – Verkosto) piirissä on noin 7000 työntekijää. Työehtosopimuksesta neuvottelevat JHL ja Sähköliitto, työnantajan puolelta sopimuspöydässä istuvat Energiateollisuus ry ja Palvelualojen työnantajat Palta ry.

Lisätietoja:

Kari Lehtinen, sopimusasiantuntija JHL, 050 566 1567

Muokattu 17.3. klo 16.40, korjattu otsikon kirjoitusvirhe