Sähköisissä palveluissamme on käyttökatko 15.10. klo 15–21. OmaJHL, omaYhdistys, koulutuksiin ilmoittautuminen ja jäseneksi liittyminen ovat pois käytöstä. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa!
Ammattiliitto JHL: Yliopistollisten sairaaloiden nykyisten tehtävien turvaaminen on hyvä asia, mutta perus- ja erikoissairaanhoitoa ei saa unohtaa
Ammattiliitto JHL kannattaa lakiesitystä, joka turvaa yliopistollisten sairaaloiden nykyiset tehtävät. Samalla liitto kuitenkin muistuttaa, että perus- ja erikoissairaanhoito on myös otettava huomioon.
JHL pitää hallituksen esitystä pääosin perusteltuna, mutta muistuttaa kuitenkin, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhtenä suurena tavoitteena on siirtää painopistettä perusterveydenhuoltoon. Tämä ei saisi vaarantua käsillä olevien lakien myötä. Koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on tärkeä turvata myös perus- ja erikoissairaanhoidon tasoilla.
On huomattava, että myös muihin sosiaali- ja terveysalojen tutkintoihin liittyy pakollisia harjoitteluja. Yliopistosairaaloiden tulisikin tehdä yhteistyötä oman alueensa yliopistojen ja muiden oppilaitosten kanssa. Näin turvataan monialainen ja laadukas osaaminen koko sote-sektorilla.
Yliopistollisen sairaalan pääasiallisten tehtävien määrittely ja näiden edellytysten varmistaminen turvaa mm. henkilöstön ja opiskelijoiden asemaa sekä siten kansalaisten saaman terveydenhuollon laatua pitkällä tähtäimellä. Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö, jonka työolot ovat kunnossa ja henkilöstöä on tarpeeksi, on hyvän terveydenhuollon ytimessä.
JHL:n lausunto yliopistollisten sairaaloiden nykyisten tehtävien turvaamisesta